toimiala
Hotelli-, ravintola- ja matkailuala
Hotellin, ravintolan tai matkailuyrityksen arki elää asiakkaiden ja varausmäärien mukana. Sesongit, viikonloput ja tapahtumat näkyvät nopeasti myös siinä, kuinka paljon tekijöitä tarvitaan. Autamme löytämään osaajia hotelleihin, ravintoloihin sekä matkailun, ohjelmapalveluiden ja aktiviteettien pariin.

Hotelli-, ravintola- ja matkailualan rekrytoinnit
Hyvä asiakaskokemus syntyy monen ihmisen työstä. Keittiössä tarvitaan osaamista ja vauhtia, salissa palvelua, hotellissa sujuvaa arkea ja matkailupalveluissa ihmisiä, jotka osaavat kohdata asiakkaan. Autamme löytämään esimerkiksi kokkeja, tarjoilijoita, vastaanottovirkailijoita, siivoojia, oppaita ja muita matkailu- ja ravintola-alan työntekijöitä sekä esihenkilöitä ja alan asiantuntijoita.
Etsitkö tekijää?
Yksi puuttuva työntekijä, tuleva sesonki tai kokonaisen tiimin rakentaminen. Kerro, millaista osaamista tarvitset, niin lähdemme etsimään tehtävään sopivia ihmisiä.
HR- ja asiantuntijapalvelut
Rekrytointien lisäksi tarjoamme tukea henkilöstön kehittämisessä, henkilöarvioinneissa, työnantajamielikuvan vahvistamisessa sekä henkilöstöön liittyvissä käytännön kysymyksiin.
Avoimet työpaikat
Ei hakutuloksia.
-
Aamiaisvastaava / Breakfast Supervisor – Ravintola Aura, SkyView Igloo Resort
Oletko parhaimmillasi aikaisin aamulla? Hallitsetko kokonaisuuksia, johdatko tiimiä luontevasti ja säilyykö tilanne hallinnassasi myös kiireen keskellä? Etsimme asiakkaallemme SkyView Igloo Resortille aamiaisvastaavaa Ravintola Auraan. Tässä tehtävässä pääset vastaamaan siitä, että resortin vieraiden päivä alkaa laadukkaasti ja sujuvasti ainutlaatuisissa maisemissa, keskellä Lapin upeaa luontoa. Sinulla on tärkeä rooli sekä aamiaisen onnistumisessa että vieraiden kokonaisvaltaisessa asiakaskokemuksessa. Mitä työ pitää sisällään? Johdat aamiaisvuoron toimintaa ja vastaat aamiaisen sujuvasta kokonaisuudesta. Huolehdit buffetin valmistelusta, esillepanosta, laadusta ja täydentämisestä. Organisoit aamuvuoron työt, jaat tehtävät ja ohjaat tiimiäsi. Varmistat, että palvelu on ystävällistä, tehokasta ja laadukasta myös kiireen keskellä. Huolehdit ravintolan siisteydestä, hygieniasta ja omavalvonnasta vuorosi aikana. Ratkaiset eteen tulevia tilanteita oma-aloitteisesti ja varmistat, että aamiainen toimii suunnitellusti. Mitä odotamme sinulta? Aikaisempaa kokemusta aamiaistarjoilusta ja vastuutehtävistä tai tiimin ohjaamisesta. Hyvää englannin kielen taitoa, sillä työkieli on pääosin englanti. Kokemusta hotelli-, matkailu- tai resort-ympäristöstä. Järjestelmällistä ja oma-aloitteista työotetta sekä kykyä ennakoida ja ratkaista ongelmia. Hyviä vuorovaikutustaitoja ja palveluasennetta. Voimassa olevaa hygieniapassia. Voimassa oleva työskentelylupa Suomeen Etsimme henkilöä, joka ottaa vastuuta, näkee mitä seuraavaksi pitää tehdä ja auttaa tiimiä onnistumaan yhdessä. Mitä tarjoamme sinulle? Kokoaikaisen sesonkityön ainutlaatuisessa resort-ympäristössä. Kuukausipalkan 2 600 €. Vastuullisen roolin, jossa pääset vaikuttamaan merkittävästi vieraiden viihtyvyyteen ja asiakastyytyväisyyteen. Majoitusjärjestelyt Arctic Careerin kautta. Mahdollisuuden työskennellä kansainvälisten vieraiden ja osaavan tiimin parissa Lapin matkailun vilkkaimpaan sesonkiin. Työ kestää sesongin ajan, arviolta 10.4.2027 asti. Työn aloitus sovitaan erikseen. Kiinnostuitko? Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten kannattaa jättää hakemus mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa: Iiris Risto iiris.risto@career.fi 050 537 7545 Are you at your best early in the morning? Can you manage the big picture, lead a team naturally, and keep everything running smoothly even when the restaurant gets busy? We are looking for a Breakfast Supervisor for our client, SkyView Igloo Resort, at Restaurant Aura. In this role, you will help ensure that every guest starts their day with an exceptional breakfast experience in a truly unique setting, surrounded by the stunning nature of Lapland and beneath the resort’s beautiful glass roofs. You will play an important role in ensuring both the smooth operation of breakfast service and a memorable guest experience. Your responsibilities Lead the breakfast shift and ensure the smooth operation of the entire breakfast service. Oversee buffet preparation, presentation, quality, and replenishment. Organise the morning team's work, delegate tasks, and guide team members throughout the shift. Ensure friendly, efficient, and high-quality service, even during busy periods. Maintain cleanliness, hygiene standards, and food safety self-monitoring procedures during your shift. Take initiative in resolving unexpected situations and ensure that breakfast service runs according to plan. What we are looking for Previous experience in breakfast service, preferably with experience in a supervisory role or leading a team. Good English language skills, as English is the primary working language. Experience in a hotel, tourism, or resort environment. A proactive and organised approach to work, with the ability to anticipate needs and solve problems. Excellent communication skills and a strong customer service mindset. A valid Finnish Hygiene Passport. A valid right to work in Finland We are looking for someone who takes ownership, knows what needs to be done next, and helps the team succeed together. What we offer Full-time seasonal employment in a unique resort environment. A monthly salary of €2,600. A responsible position where you can make a real difference to guest satisfaction and the overall guest experience. Accommodation arrangements through Arctic Career. The opportunity to work with international guests and a skilled team during Lapland's busy winter tourism season. The position is seasonal and is expected to continue until approximately 10 April 2027. The starting date will be agreed upon separately. Interested? We will begin conducting interviews during the application period, so we encourage you to apply as soon as possible! For more information, please contact: Iiris Risto iiris.risto@career.fi +358 50 537 7545 Tarjoamme E-passi edun työsuhteen kestäessä yli 5kk Kuukausittaisia palkitsemisia Työterveys Ota yhteyttä: Puhelin: 040 512 7483 Sähköposti: rovaniemi@career.fi Sijainti: Korkalonkatu 18, 3 kerros, Rovaniemi An employment services Company that has a passion for encountering people personally, kindly and with care.
Avautuu uuteen välilehteen -
Myynti- ja rekrytointiasiantuntija, Horeca-ala – Etelä-Suomi
Nordic Career on kasvava lappilainen henkilöstöpalveluyritys, joka yhdistää horeca-alan osaajat ja työnantajat, niin Lapissa kuin koko Suomessa. Asiakkainamme on kesäsesongin kohteita muun muassa saaristossa, Saimaalla ja Järvi-Suomessa sekä talvisesonkikohteita ympäri Lappia. Nyt haemme joukkoomme hyvää tyyppiä, joka haluaa olla rakentamassa kasvuamme Etelä-Suomessa. Mitä työ pitää sisällään? Työssäsi hankit uusia asiakkuuksia horeca-alan yrityksistä ja huolehdit, että asiakkaamme saavat tarvitsemansa osaajat sekä pidät yllä asiakkuussuhteita. Hankit toimeksiantoja ja rekrytoit avoimiin tehtäviin sopivat työntekijät. Pääset vaikuttamaan sekä myyntiin että rekrytointiin, eli näet työsi tulokset koko ketjun läpi ensimmäisestä asiakaskontaktista onnistuneeseen rekrytointiin. Toimialueenasi on koko eteläinen Suomi. Emme ole sidottuja tiettyyn paikkakuntaan, joten voit työskennellä sieltä, missä päin Etelä-Suomea asut. Työ sisältää jonkun verran liikkumista asiakkaidemme luona eri puolilla aluetta. Mitä toivomme? Etsimme ihmistä, joka on itsenäinen ja ottaa vastuuta omasta työstään, mutta nauttii myös yhteistyöstä tiimin ja asiakkaiden kanssa. Olet sosiaalinen ja asiakaspalveluhenkinen, ja sinulle on luontevaa rakentaa luottamuksellisia suhteita. Lisäksi toivomme sinulta: Taustaa horeca-alalta, jolloin tunnet alan arjen ja asiakkaidemme tarpeet Kokemusta henkilöstöalalta, esimerkiksi rekrytoinnista tai henkilöstöpalveluiden myynnistä Erinomaista suomen kielen taitoa ja sujuvaa suullista sekä kirjallista englannin kielen osaamista B-ajokorttia (välttämätön), ja mielellään käytössäsi on oma auto Valmiutta liikkua asiakkaiden luona eri puolilla Etelä-Suomea sekä tehdä etätyötä kotoa käsin Sujuvaa tietoteknisten työkalujen käyttöä Mitä tarjoamme? Tarjoamme monipuolisen ja itsenäisen roolin kasvuyrityksessä, jossa ideasi ja panoksesi näkyvät aidosti. Saat tehdä työtä mielenkiintoisten asiakkaiden parissa Suomen kauneimmissa kohteissa sekä mukavan ja matalan hierarkian työyhteisön tuen. Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva, ja työ tehdään arkipäivisin. Palkkaus määräytyy kokemuksen ja sopimuksen mukaan sekä sisältää mahdollisen tulospalkkion. Aloitus voi tapahtua nopeastikin, sopimuksen mukaan, heti kun juuri meille oikea henkilö löytyy. Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja CV:si hakukanavamme kautta viimeistään 8.11.2026. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja tehtävä voidaan täyttää heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimithan pian! Lisätietoja tehtävästä antavat: Hannu Romppanen puh. +358 50 365 9363 hannu.romppanen@career.fi Minna Mantovaara puh. +358 50 548 2448 minna.mantovaara@career.fi Tervetuloa kasvamaan kanssamme! Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Tunturitie 2, Sirkka
Avautuu uuteen välilehteen -
Kokki, talvisesonki 2026-2027, Lappi
Haemme KOKKEJA talvisesonkiin 2026–2027 Lappiin. Oletko sydämeltäsi kokki ja etsit työtä, jossa pääset toteuttamaan osaamistasi Lapin lumoavassa ympäristössä? Haemme kokkeja asiakasyrityksillemme mm. Ylläkselle, Leville, Kilpisjävelle, Inariin ja Saariselälle. Tässä tehtävässä pääset loihtimaan herkullisia elämyksiä kansainvälisille talvisesongin asiakkaille. Työtehtäviisi kuuluu kaikki keittiön monipuoliset työt ruoanvalmistuksesta esillepanoon ja omavalvontaan. Työt alkavat talvisesongin alkaessa marras-joulukuussa 2026 ja jatkuvat arviolta maalis–huhtikuun 2027 loppuun. Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta kokin tehtävistä reipasta ja motivoitunutta asennetta työhön kykyä työskennellä kiireisessäkin ympäristössä tiimityöskentelytaitoja ja oma-aloitteisuutta hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä oma auto katsotaan eduksi työmatkojen kulkemista varten Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn Lapin sydämessä mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi kansainvälisessä ympäristössä ammattitaitoisen ja kannustavan tiimin tuen majoituksen henkilöstöasunnoissa kohtuullista vuokraa vastaan kattavat henkilöstöedut Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi #joblyvibes Ota yhteyttä: Puhelin: +358 50 532 3775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi
Avautuu uuteen välilehteen -
Palvelutiskimyyjä, K-Supermarket Kittilä
Hei Sie! Etsimme nyt huipputyyppiä PALVELUTISKIMYYJÄKSI K-Supermarket Kittilään. Hae osaksi iloista porukkaa, työskentelemään uutuuttaan hohtavassa myymälässä Kittilän keskustassa. Uusi K-Supermarket Kittilä on avattu muutama vuosi sitten ja työskentelytilat ovatkin aivan viimeisen päälle. K-Supermarket Kittilä on myös valittu Suomen parhaaksi K-Supermarketiksi vuonna 2024. Herkkutorilla pääset työskentelemään niin keittiössä, palvelutiskillä kuin asiakaspalvelussa. Työtehtäviisi kuuluu asiakaspalvelua palvelutiskillä, mutta myös tuotteiden ja ruokien valmistusta ja niiden pakkaamista, sekä lihojen ja kalojen käsittelyä. Paikan päällä valmistettujen ruokien lisäksi pakataan ja myydään tiskissä runsaasti kalaa ja lihaa. Asiakaspalvelu "Supparissa" on kaikkein tärkeintä ja asiakastyytyväisyyteen todella panostetaan asiakkaita kuunnellen. Töiden aloitus heti sopivan henkilön löydyttyä ja toivomme löytävämme henkilön, joka voi jatkaa työssä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Työ on kokoaikainen ja sisältää niin aamu- ja iltavuoroja kuin viikonlopputöitäkin. Toivomme sinulta: Loistavia asiakaspalvelutaitoja ja aurinkoista asennetta!. Aiempaa työkokemusta elintarvikkeiden käsittelystä ja keittiötyöskentelystä sekä ruoan valmistuksesta. Aiempaa työkokemusta mielellään kaupan alalta ja asiakaspalvelutehtävistä. Oma-aloitteisuutta ja vastuullista työotetta sekä kykyä työskennellä yhdessä tiimissä sekä itsenäisesti. Paineensietokykyä kiireisen sesongin keskellä. Suomen kielen taitoa. Hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä. Tarjoamme sinulle: Iloisen työporukan, jossa puhalletaan yhteen hiileen ja kannustetaan toinen toista. Kokoaikaisen työsuhteen aivan uusissa työtiloissa. Kattavat henkilökuntaedut. Laitathan hakemuksesi hakujärjestelmämme kautta mahdollisimman pian. Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Muista lisätä hakemuksellesi myös suosittelijan yhteystiedot rekrytointiprosessin nopeuttamiseksi. Kiitos! Rekrytointi hoidetaan yhteistyössä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen Nordic Career Oy:n kanssa. Lisätietoja tehtävästä antavat Nordic Careerilta: Linda Hämäläinen – puh. +358 50 5323 775 – linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen, puh. +358 504797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Kittilä
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilija / ravintolatyöntekijä – Santa’s Döner, Rovaniemi
Etsimme asiakkaallemme Santa’s Döner Kebab tarjoilijaa osa-aikaiseen työsuhteeseen Rovaniemen ydinkeskustaan! Santa’s Döner Kebab tuo Rovaniemen sydämeen aidot döner-kebabin maut ja Välimeren herkulliset reseptit. Ravintolassa panostetaan laadukkaisiin raaka-aineisiin, itse valmistettuihin lihavartaisiin, omalla reseptillä leivottuun leipään sekä tuoreisiin salaatteihin ja herkullisiin kastikkeisiin. Työtehtävät Asiakaspalvelu ja tilausten vastaanottaminen Annosten tarjoilu ja muut ravintolan päivittäiset työtehtävät Ravintolan siisteydestä huolehtiminen Avustaminen muissa ravintolan tehtävissä tarpeen mukaan Odotamme sinulta Hyvää suomen kielen taitoa Voimassa olevaa hygieniapassia Voimassa olevaa alkoholipassia Asiakaspalveluhenkistä ja reipasta työotetta Joustavuutta ja valmiutta työskennellä vaihtelevissa ravintolan työtehtävissä Tarjoamme sinulle Osa-aikaisen työn, noin 15–30 tuntia viikossa Talvisesongin aikana mahdollisuuden suurempaan tuntimäärään Mahdollisuuden pidempiaikaiseen työsuhteeseen ja kokoaikaisiin työtunteihin sopivan henkilön löydyttyä Monipuolisia työtehtäviä Rovaniemen keskustassa sijaitsevassa ravintolassa Työpaikan sijainti Santa’s Döner Kebab Koskikatu 18, 96200 Rovaniemi Ravintola on avoinna maanantaista lauantaihin klo 11.00–21.00. Sunnuntaisin ravintola on suljettu. Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja tule mukaan tarjoamaan asiakkaille herkullisia Välimeren makuja! Tarjoamme E-passi edun työsuhteen kestäessä yli 5kk Kuukausittaisia palkitsemisia Työterveys Ota yhteyttä: Puhelin: 040 512 7483 Sähköposti: rovaniemi@career.fi Sijainti: Korkalonkatu 18, 3 kerros, Rovaniemi An employment services Company that has a passion for encountering people personally, kindly and with care.
Avautuu uuteen välilehteen -
Myyjä palvelutiski ja Kota Bistro, Jounin Kauppa, Äkäslompolo
Myyjä palvelutiski ja Kota Bistro, Jounin Kauppa, Äkäslompolo K-Market Jounin Kauppa on Suomen suurin K-Market ja se sijaitsee Ylläs-tunturin kupeessa. Laaja valikoimamme elintarvikkeista käyttötavaraan palvelee niin paikallisia kuin suurta määrää lomailijoitakin. Tyytyväinen asiakas ja elämyksellinen kauppakokemus ovat intohimomme ja kehitämme kauppaa jatkuvasti. Jounin Kauppa on osa täydellistä Lappi- ja lomakokemusta. Haemme nyt myyjää palvelutiskiin ja Kota Bistroon. Tehtävässä työskentelet monipuolisesti ruoanvalmistuksen ja asiakaspalvelun parissa. Työtehtäviin kuuluu tuotteiden valmistus, esillepano, asiakaspalvelu sekä siisteydestä huolehtiminen. Työ on vaihtelevaa ja nopeatempoista. Tehtävä on vakituinen, kokoaikainen (37,5 h/vko) ja ajoittuu aamukuuden ja iltayhdeksän välille. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Odotamme sinulta Kokemusta ja/tai koulutusta ruuan ja raaka-aineiden parissa Ahkeruutta ja vastauunottokykyä Reipasta ja asiakaspalveluhenkistä asennetta Kykyä työskennellä kiireessä ja tiimissä Hygieniapassia ja elintarviketyön terveysselvitystä (entinen salmonellatodistus) Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, please notice that in this position fluent Finnish language skill is mandatory Tarjoamme Vakituisen kokoaikaisen työsuhteen tunturimaisemissa Monipuolisen ja vastuullisen roolin Hyvän perehdytyksen työtehtävään ja tiimin tuen Hyvät työsuhde-edut (mm. ateriaetu, alennuksia vuokravälineistä jne.) Mahdollisuuden majoitukseen tarvittaessa Kiinnostuitko? Laitathan hakemuksesi hakujärjestelmämme kautta. Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisääthän hakemuksellesi myös suosittelijan yhteystiedot rekrytointiprosessin nopeuttamiseksi. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen Nordic Career Oy:n kanssa. Valittu henkilö työllistyy suoraan Jounin Kaupan palvelukseen. Lisätietoja tehtävästä antavat: Linda Hämäläinen, +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen, +358 50 4797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358 50 532 3775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi
Avautuu uuteen välilehteen -
Kokki, Saariselkä, Talvisesonki 2026-2027
Haemme KOKKEJA talvikaudelle 2025-2026 SAARISELÄLLE. Saariselkä on Suomen Lapin sydämessä sijaitseva ainutlaatuinen tunturikyläyhteisö, joka tarjoaa upeat maisemat, puhdas arktinen luonto ja neljä selkeää vuodenaikaa ympäröivät arkea ympäri vuoden. Alue on yksi Suomen suosituimmista matkailukeskuksista, jossa yhdistyvät laskettelurinteet, laajat vaellusmaastot ja revontulielämykset – ja silti lähipalvelut, tiivis yhteisö ja rento tunturifiilistä on tarjolla kaikkina vuodenaikoina. Saariselällä työ ja vapaa-aika sulautuvat saumattomasti yhteen: tunturit ovat kotipihana ja elämänlaatu huippuluokkaa. Työnkuva on monipuolinen kokin työ, johon voi kuulua niin buffet- kuin ala carte-kokin työtehtäviä. Työt alkavat marraskuussa 2026 ja kestävät aina kevätsesongin loppuun saakka, noin maalis-huhtikuulle 2027. Jos olet innokas, avoin ja motivoitunut sekä omaat jo aiempaa kokemusta keittiötyöstä, voit olla juuri etsimämme henkilö! Toivomme sinulta – Työkokemusta kokin työtehtävistä. – Motivaatiota ja aitoa intoa työhön! – Mahtavia tiimipelurin taitoja ja joustavuutta mahdollisiin muuttuviin tilanteisiin. – Hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä. – Sujuvaa englanninkielen taitoa. Tarjoamme sinulle – Kokoaikaisen työsuhteen Lapin upeissa maisemissa, Saariselällä. – Upean työkokemuksen iloisessa seurassa ja perheenomaisessa työyhteisössä. – Naurua, iloa ja hyvää mieltä työssä! Majoitus on järjestetty kohtuullista vuokraa vastaan henkilökunta-asunnoilla. Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille saman tien. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot, kiitos! Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa: Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 4797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Minna Mantovaara puh. +358 50 548 2448, minna.mantovaara@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Saariselkä
Avautuu uuteen välilehteen -
Kokki, Star Arctic Hotel, Saariselkä
Haemme KOKKIA Star Arctic Hotelliin, Saariselälle, talvikaudelle 2026-2027. Star Arctic Hotel sijaitsee Saariselän tunturimaisemissa, Kaunispään huipulla, Suomen Lapissa. Hotelli tarjoaa vierailleen laadukkaita majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluita keskellä Lapin ainutlaatuista luontoa. Kansainvälinen asiakaskunta saapuu kokemaan Lapin taian, revontulet ja pohjoisen elämykset – ja keittiötiimi huolehtii siitä, että vierailu kruunautuu laadukkailla makuelämyksillä. Haemme nyt kokkeja talvisesonkiin työskentelemään hotellin à la carte- tai buffetravintoloissa. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa pääset valmistamaan laadukkaita annoksia à la carte -ravintolassa tai buffetkeittiössä. Työtehtävät määräytyvät osaamisesi mukaan. Työssäsi vastaat ruokien valmistuksesta, esillepanosta ja laadusta sekä huolehdit omalta osaltasi keittiön sujuvasta toiminnasta. Työsuhde alkaa arviolta 1.–15.11.2026 ja jatkuu 15.3.-31.3.2027 saakka. Työaika on 112,5 tuntia / 3 viikkoa. Toivomme sinulta Aikaisempaa kokemusta kokin työstä à la carte- tai buffet-keittiössä Kykyä työskennellä tehokkaasti kiireessä tinkimättä laadusta Oma-aloitteista ja vastuullista työotetta Suomen ja/tai englannin kielen taitoa Hygieniapassia Ajokortti ja oma auto helpottavat kulkemista Tarjoamme sinulle Määräaikaisen työsuhteen täydellä tuntimäärällä (112,5 h / 3 viikkoa) talvisesongille Mahdollisuuden kehittää osaamistasi kansainvälisessä työyhteisössä Ammattitaitoisen ja kannustavan tiimin, jossa tehdään yhdessä laadukasta ruokaa ja tuetaan toisia Modernin henkilökuntamajoituksen Saariselän keskustan läheisyydessä kohtuullisella vuokrahinnalla Star Arcticin erinomaiset henkilöstöedut Kilpailukykyisen palkan kokemuksen ja osaamisen mukaan Kiinnostuitko? Hienoa! Haluaisimme kuulla sinusta. Lähetä meille hakemuksesi, CV sekä palkkatoiveesi hakujärjestelmämme kautta mahdollisimman pian. Kerrothan hakemuksessasi, millaista kokemusta sinulla on à la carte- ja/tai buffetkeittiöstä. Lisääthän mukaan myös suosittelijoidesi yhteystiedot. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävät heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570 heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775 linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Saariselkä
Avautuu uuteen välilehteen -
Kokki, Ruka, talvisesonki 26-27
Hei sinä uusia työmahdollisuuksia etsivä keittiön ammattilainen – me etsimme sinua! Tule työskentelemään Rukalle tulevaan sesonkiin asiakkaallemme ja tuo mukanasi oma osaamisesi ja innostuksesi osaksi ammattitaitoista keittiön tiimiä! Etsimme KOKKEJA tulevaan sesonkiin 26-27! Työstä tarkemmin: Pääset loihtimaan herkullisia ja asiakkaita ilahduttavia a la carte annoksia. Työpäiväsi koostuu ravintolan monipuolisesta ruoanvalmistuksesta sekä keittiön päivittäisistä toiminnoista. Työvuorot sijoittuvat ravintolan aukioloaikojen mukaisesti niin arkeen kuin viikonloppuun. Työtä on tarjolla 112,5 h / 3 vko. Työn kesto sopimuksen mukaan marras/joulukuun vaihe – huhtikuun puoleen väliin. Lyhyemmät pätkät myös mahdollisia! Palkka sovittavissa kokemuksen perusteella. Odotamme sinulta: Aikaisempaa kokemusta à la carte -kokin tehtävistä. Kykyä työskennellä itsenäisesti osana tiimiä. Oma-aloitteisuutta, reipasta asennetta ja intoa ravintola-alaa kohtaan. Hyvää paineensietokykyä kiireisessä ympäristössä. Sujuvaa suomen kielen taitoa. Mitä tarjoamme sinulle: Ainut laatuisen työkokemuksen energisessä työympärisössä. Kilpailukykyisen palkan. Kattavan perehdytyksen työhön. Majoitus mahdollisuuden. Botnia Careerin henkilöstöedut ja tuen koko työsuhteen ajalle! Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi tehtävään mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Ruka
Avautuu uuteen välilehteen -
Joulupukki, Pohjolan Pirtti & Kievari, Kuusamo
Ho ho hoo – etsimme Joulupukkia! Pohjolan Pirtti & Kievarissa Kuusamossa on paikka lämminhenkiselle ja lapsirakkaalle Joulupukille, joka nauttii tarinoiden kertomisesta ja joulun taian tuomisesta pienille ja isommillekin vieraille! Voisitko se olla sinä? Työstä tarkemmin: Pääset luomaan vieraille ikimuistoisia jouluelämyksiä Joulupukin roolissa. Työpäiväsi koostuu vieraiden kohtaamisesta, tarinoiden kertomisesta, lasten kanssa leikkimisestä ja jutustelusta sekä yhteisistä hetkistä ja valokuvista. Työvuoroja on klo 10–21 välillä, noin 90 h / 3 vko. Työ alkaa marraskuun lopussa, viimeistään joulukuun alussa, ja jatkuu loppiaiseen. Varaustilanteesta riippuen työ voi jatkua helmikuuhun asti. Myös parin viikon jaksot ovat mahdollisia. Majoitus järjestyy tarvittaessa. Mitä odotamme sinulta: Lapsiystävällisyyttä ja luontevaa otetta lasten kanssa toimimiseen. Hyviä tarinankerronta- ja esiintymistaitoja. Elämänkokemusta, lämpöä ja rauhallista läsnäoloa. Joustavuutta ja hyvää asennetta. Hyvää englannin kielen taitoa. Muu kielitaito, esim. espanja, ranska tai saksa, katsotaan suureksi eduksi! Oma auto katsotaan eduksi. Mitä tarjoamme sinulle: Ainutlaatuisen ja ilahduttavan työn jouluelämysten keskellä. Hyvän palkan. Majoituksen tarvittaessa. Botnia Careerin hyvät henkilökuntaedut ja tuen koko työsuhteen ajalle. Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla, ja paikka täytetään heti, kun sopiva henkilö löytyy. Jätäthän siis hakemuksesi mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Saarenkyläntie 1 B
Avautuu uuteen välilehteen -
Vuoropäällikkö, Ruka Peak
Hei sinä kokenut vuoropäällikkö – me etsimme sinua! Etsimme asiakkaallemme Ruka Peakiin ammattitaitoista salin vuoropäällikköä, joka tuo mukanaan oma esimerkillisen asenteen ja ammattitaidon. Voisitko se olla sinä? Työstä tarkemmin: Vuoropäällikkönä vastaat ravintolan päivittäisen toiminnan sujuvuudesta ja henkilökunnan työskentelyn koordinoinnista työvuorosi aikana. Huolehdit siitä, että asiakkaat saavat laadukasta palvelua ja ravintolan toiminta sujuu tehokkaasti myös kiireen keskellä. Työtehtävä on määräaikainen talvisesongin ajan 112,5 h / 3 vko tunneilla. Työn aloitus mahdollisimman pian! Odotamme sinulta: Aikaisempaa kokemusta salin esihenkilön tehtävistä. Vahvaa kokemusta a la carte tarjoilijan työstä! Erinomaisia asiakaspalvelu taitoja. Kykyä johtaa ja inspiroida tiimiä arjen tekemisessä, esimerkillä. Valmiutta työskennellä iltaisin ja v.loppuisin. Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Mitä tarjoamme sinulle: Uniikin työympäristön ja ammattitaitoisen työtiimin. Kilpailukykyisen palkan. Hyvät henkilökuntaedut. Majoitus mahdollisuuden. Botnia Career Oy:n tuen koko työsuhteen ajaksi! Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla ja paikka äytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi tehtävään mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Juhannuskalliontie 27 A, 93830 Rukatunturi
Avautuu uuteen välilehteen -
Keittiön vuoropäällikkö, Ruka Peak
Hei sinä kokenut keittiön esihenkilö – me etsimme sinua! Etsimme asiakkaallemme Ruka Peakiin ammattitaitoista keittiön vuoropäällikköä, joka tuo mukanaan oma esimerkillisen asenteen ja intohimon ruoan laittoa kohtaan. Voisitko se olla sinä? Työstä tarkemmin: Ruoan laiton lisäksi työtehtäviisi kuuluu keittiötiimin johtaminen, tilausten teko ja inventointi. Työtehtävä on määräaikainen talvisesongin ajan 112,5h / 3 vko tunneilla. Työn aloitus mahdollisimman pian! Odotamme sinulta: Aikaisempaa kokemusta keittiön esihenkilön tehtävistä. Vahvaa kokemusta a la carte kokin työstä! Intohimoa ja luovuutta ruoan laittoon. Kykyä johtaa ja inspiroida keittiötiimiä arjen tekemisessä, esimerkillä. Valmiutta työskennellä iltaisin ja v.loppuisin. Hyvää suomen kielen taitoa. Mitä tarjoamme sinulle: Uniikin työympäristön ja ammattitaitoisen työtiimin. Kilpailukykyisen palkan. Hyvät henkilökuntaedut. Majoitus mahdollisuuden. Botnia Career Oy:n tuen koko työsuhteen ajaksi! Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla ja paikka äytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi tehtävään mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Juhannuskalliontie 27 A, 93830 Rukatunturi
Avautuu uuteen välilehteen -
Opas Lampivaaran ametistikaivokselle talvikaudelle 2026–2027
Haluaisitko viettää talvikauden keskellä upeita Luoston tunturimaisemia ja työskennellä yhdessä Lapin ainutlaatuisimmista kohteista? Etsimme iloista ja asiakaspalveluhenkistä opasta Lampivaaran ametistikaivokselle talvikaudeksi 2026–2027! Oppaana päätehtäväsi on tarjota vieraillemme mieleenpainuva elämys Lampivaaran ametistikaivoksella. Opastat asiakkaita kaivoksella ja johdatat heidät ametistien kiehtovaan maailmaan kertomalla kaivoksen historiasta, toiminnasta ja tarinoista. Työssä kohtaat vieraita eri puolilta maailmaa, joten opastuksia tehdään sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi. Tärkeintä tehtävässä on innostava ote, rohkeus esiintyä ja aito halu kohdata asiakkaat lämpimästi. Odotamme sinulta Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa Ulospäinsuuntautunutta ja asiakaslähtöistä asennetta Rohkeutta esiintyä ja opastaa ryhmiä Positiivista ja reipasta työotetta Halua oppia ametistikaivoksen kiehtovasta maailmasta ja jakaa sitä myös vieraillemme Tarjoamme sinulle Ainutlaatuisen työympäristön upeissa Luoston tunturimaisemissa Koulutuksen tehtävään ja kattavan perehdytyksen ametistikaivoksen maailmaan Iloisen ja kannustavan työyhteisön Työn, jossa pääset kohtaamaan ihmisiä eri puolilta maailmaa ja luomaan heille unohtumattomia Lapin elämyksiä Majoituksen kimppakämpässä hintaan 200 €/kk, oma huone, sähkö ja vesi sisältyvät hintaan Työsuhteen tiedot Ajankohta: joulukuu 2026 – maaliskuun puoliväli 2027 Työaika: vähintään 32 h/viikko, lähtökohtaisesti noin 40 h/viikko Työhön järjestetään perehdytys ennen työn alkua Työssä noudatetaan ohjelmapalvelualan työehtosopimusta Palkkaus määräytyy kokemuksen mukaan Hae mukaan Ametistikaivoksen tarinaan! Jos nautit ihmisten kohtaamisesta, tarinoiden kertomisesta ja haluat viettää talven keskellä Lapin upeaa luontoa, tämä voi olla juuri sinun paikkasi. Lähetä hakemuksesi pian! Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Tule mukaan luomaan vieraillemme elämyksiä, jotka muistetaan vielä pitkään. Lisää pääset tutustumaan yritykseen heidän nettisivuiltaan: Etusivu – Amethystmine.fi . Tarjoamme Kuukausittaisia palkitsemisia Työterveys Ota yhteyttä: Puhelin: 040 512 7483 Sähköposti: rovaniemi@career.fi Sijainti: Korkalonkatu 18 C 3, Rovaniemi
Avautuu uuteen välilehteen -
A la carte kokki, Ravintola Hilltop, Iso-Syöte
Hei sinä uusia työmahdollisuuksia etsivä keittiön ammattilainen – me etsimme sinua! Tule työskentelemään Iso-Syötteelle Ravintola Hilltop:iin tulevaan sesonkiin ja tuo mukanasi oma osaamisesi ja innostuksesi osaksi ammattitaitoista keittiön tiimiä! Etsimme A LA CARTE KOKKEJA tulevaan sesonkiin 26-27! Työstä tarkemmin: Pääset loihtimaan herkullisia ja asiakkaita ilahduttavia a la carte annoksia. Työpäiväsi koostuu ravintolan monipuolisesta ruoanvalmistuksesta sekä keittiön päivittäisistä toiminnoista. Työvuorot sijoittuvat ravintolan aukioloaikojen mukaisesti niin arkeen kuin viikonloppuun. Työtä on tarjolla 112,5 h / 3 vko. Työn kesto joulukuusta – pääsiäiseen! Palkka sovittavissa kokemuksen perusteella. Odotamme sinulta: Aikaisempaa kokemusta à la carte -kokin tehtävistä. Kykyä työskennellä itsenäisesti osana tiimiä. Oma-aloitteisuutta, reipasta asennetta ja intoa ravintola-alaa kohtaan. Hyvää paineensietokykyä kiireisessä ympäristössä. Sujuvaa suomen kielen taitoa. Mitä tarjoamme sinulle: Ainut laatuisen työkokemuksen energisessä työympärisössä. Kilpailukykyisen palkan. Kattavan perehdytyksen työhön. Majoitus mahdollisuuden. Hyvät henkilöstöedut ja Botnia Careerin tuen koko työsuhteen ajalle! Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi tehtävään mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Isosyötteentie 246, 93280 Syöte
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilija, Kaamos Lodge, Aavasaksa
Haemme TARJOILIJOITA talvisesonkiin, Kaamos Lodgeen, Aavasaksalle. Kaamos Lodge sijaitsee Aavasaksan laella Suomen Lapissa, yhdessä Suomen 27 kansallismaisemasta. Lodgessa on 80 lumen keskelle sulautuvaa, turvekattoista kammisviittiä omine saunoineen, panoraamaravintola, oleskelutila ja baari sekä Landscape Spa sisä- ja ulkoaltaineen. Talvi on vuoden kiireisintä ja taianomaisinta aikaa. Vieraat saapuvat ympäri maailmaa ihailemaan revontulia, hiihtämään ja kokemaan huskysafareja, moottorikelkkaretkiä ja poroelämyksiä. Päivän seikkailujen jälkeen he kokoontuvat panoraamaravintolaan, jonka ikkunoista avautuu talvinen Lapin maisema, ja parhaimpina iltoina taivaalla loimuavat revontulet. Etsimme talvisesongiksi tarjoilijoita, jotka haluavat olla luomassa vieraille ikimuistoisia elämyksiä kaamoksen ja revontulten keskellä. Työ alkaa n. 7.12.2026 ja kestää kevätsesongin loppuun saakka, huhtikuun 2027 alkupuolelle. Työtehtävät ovat monipuoliset sisältäen ala carte- ja buffet-tarjoilijan tehtäviä. Toivomme sinulta: Aiempaa työkokemusta ala carte-tarjoilijan tehtävistä. Iloista ja aitoa asiakaspalveluasennetta. Motivaatiota monipuoliseen työnkuvaan, halua oppia uutta ja tiimipelaajan taitoja. Valmiutta sesonkityön muuttuviin tilanteisiin. Hygienia- ja anniskelupassia. Sujuvaa englannin kielen taitoa. Ranskan kielen taito on eduksesi. Tarjoamme sinulle: Upean työkokemuksen Suomen kansallismaisemissa. Kansaivälisen työympäristön ja välittävän työyhteisön tuen. Määräaikaisen työsuhteen koko talvisesongin ajalle. Kaamos Lodgen henkilökuntaedut. Henkilökuntamajoitus on mahdollinen n. 10km päässä työpaikalta. Vuokran määrä on kohtuullinen ja yhteismajoituksessa on oma huone. Oma auto helpottaa kulkemista. Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi Jos kansainvälinen asiakaskunta, vauhdikas sesonki ja Lapin talvi houkuttelevat, haluamme kuulla sinusta! Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Kalliorinne 40, 95620 Aavasaksa
Avautuu uuteen välilehteen -
Kerroshoitaja, Arcora Boutique Hotel & Villas, Muonio
Arcora Boutique Hotel & Villas on uusi luksusresort Muoniossa, Lapin sydämessä. Rakennamme paikkaa, jossa pohjoinen luonto, korkeatasoinen vieraanvaraisuus, hyvinvointi, elämykset ja viimeistelty palvelu kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Etsimme Arcoran tiimiin KERROSHOITAJAA vastaamaan luksuskohteen viihtyvyydestä, siisteydestä ja vieraiden korkeatasoisesta asiakaskokemuksesta heidän vierailunsa aikana. Tehtävässä olet mukana luomassa palvelukulttuuria, ensivaikutelmaa ja vieraskokemusta, joka määrittää koko Arcoran tason. Varmistat, että vieraan kokemus on saumaton, henkilökohtainen ja korkeatasoinen asiakaspolun ajan – saapumisesta lähtöön. Vastuualueesi Huolehtia luksuskohteen majoitus- ja yleisten tilojen siisteydestä, viihtyvyydestä ja hygieniasta Asiakaspalvelu ja laadunvalvonta Saumaton yhteistyö oman tiimisi ja muiden tiimien kanssa sujuvan asiakaskokemuksen varmistamiseksi Odotamme sinulta Aikaisempaa kokemusta vastaavista kerroshoidon työtehtävistä Erinomaista palveluasennetta ja vuorovaikutustaitoja Intohimoa ja palvelualttiutta asiakkaan odotusten ylittämiseen Hyvää fyysistä kuntoa, organisointikykyä ja tarkkuutta Valmiutta toimia vahvassa yhteistyössä tiimin kanssa Sujuvaa suomen ja/tai englannin kielen taitoa EU-kansalaisen passia tai voimassa olevaa työlupaa Suomeen Hygieniapassi Mitä tarjoamme sinulle Mahdollisuuden olla mukana toteuttamassa luksuskonseptia alusta asti Inspiroivan työympäristön keskellä Lapin ainutlaatuista luontoa Osaavan, kannustavan ja sitoutuneen tiimin tuen Työn, jossa näet konkreettisesti oman työsi vaikutuksen asiakaskokemukseen ja laatuun Vähintään TES:n mukaisen palkkauksen ja kattavat työsuhde-edut Mahdollisuuden majoittua henkilökuntamajoituksessa kohtuullisella vuokralla Työt alkavat marraskuussa 2026 ja työt kestävät aina kevätsesongin 2027 loppuun saakka, helmi-maalis vaihteeseen. Työtunteja on tarjolla arviolta 90h/3vk. Kiinnostuitko? Hienoa, tule rakentamaan Arcoran tarinaa kanssamme! Lähetäthän meille hakemuksesi, CV:n ja suosittelijatietojen kanssa. Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Valinnat tehdään viimeistään heinäkuun loppuun mennessä. Rekrytointi toteutetaan yhdessä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen, Nordic Careerin, kanssa. Lisätietoja tehtävästä antavat Nordic Careerilta: Linda Hämäläinen – puh. +358 50 5323 775 – linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen – puh. +358 50 479 7570 – heidi-maria.viitanen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Muonio
Avautuu uuteen välilehteen -
Sous Chef / Keittiön vuoromestari, Arcora Boutique Hotel & Villas, Muonio
Arcora Boutique Hotel & Villas on uusi luksusresort Muoniossa, Lapin sydämessä. Rakennamme paikkaa, jossa pohjoinen luonto, korkeatasoinen vieraanvaraisuus, hyvinvointi, elämykset ja viimeistelty palvelu kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Osaksi Arcoraa avautuu ravintolakokonaisuus joulukuussa 2026. Kyseessä on luksus-lomakohde, jonka ravintolamaailmassa yhdistyvät Lapin kahdeksan vuodenajan maut, rytmi ja elämyksellisyys. Kokonaisuuden kulinaarisesta visiosta vastaa huippukokki Arto Rastas. Etsimme motivoitunutta ja osaavaa SOUS CHEFIÄ, keittiön vuoropäällikön tehtävään vastaamaan keittiön toimivasta arjesta yhdessä keittiöpäällikön kanssa. Tässä roolissa toimit keittiötiimin lähiesihenkilönä, vastaat ruoan laadusta sekä varmistat korkealaatuisen asiakaskokemuksen. Vastuualueesi Kokin työtehtävät Laadukkaan ruokatuotteen ja korkeatasoisen asiakaskokemuksen tuottaminen Tiimin lähiesihenkilönä toimiminen vuorossasi Keittiöpäällikön avustaminen ja tukeminen Saumaton yhteistyö tiimin, johdon ja muiden osastojen kanssa Odotamme sinulta Vahvaa kokemusta vastaavasta keittiöalan esihenkilötehtävästä ja kokin työtehtävistä Intohimoa olla mukana rakentamassa uutta luksuskohdetta Vankkaa ammattitaitoa ja organisointikykyä Intohimoa ja palvelualttiutta asiakkaan odotusten ylittämiseen Kykyä toimia paineen alla ja johtaa tiimiä esimerkillä Hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja sekä valmiutta toimia vahvassa yhteistyössä muiden osastojen kanssa Hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä Englanninkielen taitoa (työkieli englanti) EU-kansalaisuutta tai voimassa olevaa työlupaa Suomeen Mitä tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla mukana rakentamassa ja kehittämässä luksuskonseptia alusta asti inspiroivan työympäristön keskellä Lapin ainutlaatuista luontoa osaavan, kannustavan ja sitoutuneen tiimin tuen työn, jossa näet konkreettisesti oman työsi vaikutuksen asiakaskokemukseen ja laatuun sopimuspalkan ja kattavat työsuhde-edut mahdollisuuden majoittua henkilökuntamajoituksessa kohtuullisella vuokralla Arcorassa pääset vaikuttamaan suoraan siihen, millaiseksi ravintolatoiminta ja palvelukulttuuri muodostuvat – osana kunnianhimoista tiimiä, ainutlaatuisessa ympäristössä. Työt alkavat arviolta 16.11.2026 ja työt kestävät aina kevätsesongin 2027 loppuun saakka, maalis-huhtikuun vaihteeseen. Työ on kokoaikainen. Kiinnostuitko? Hienoa, tule rakentamaan Arcoran tarinaa kanssamme! Lähetäthän meille hakemuksesi, CV:n ja suosittelijatietojen kanssa. Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Valinnat tehdään viimeistään heinäkuun loppuun mennessä. Rekrytointi toteutetaan yhdessä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen, Nordic Careerin, kanssa. Lisätietoja tehtävästä antavat Nordic Careerilta: Heidi-Maria Viitanen, puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Minna Mantovaara, puh. +358 50 548 2448, minna.mantovaara@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Muonio
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilija, Ravintola Kilpis, Kilpisjärvi
Haluatko työskennellä ainutlaatuisissa Lapin maisemissa ja osana ravintolaa, jossa yhdistyvät hyvä ruoka, viihtyisä tunnelma ja tunturimaisemat? Nordic Career hakee tarjoilijaa Ravintola Kilpikseen Kilpisjärvelle. Ravintola Kilpis sijaitsee keskellä Kilpisjärven kylää, upeiden maisemien äärellä. Ravintolassa tarjoillaan monipuolista à la carte -ruokaa, ja ravintolalla on A-oikeudet. Maisemaravintolasta avautuvat näkymät kohti Saana-tunturia sekä Norjaa ja Ruotsia. Tarjoilijan työ on monipuolista ja vauhdikasta asiakaspalvelutyötä. Työtehtäviin kuuluu à la carte -tarjoilua, baaritarjoilua sekä pubivisojen ja karaokeiltojen vetämistä. Etsimme henkilöä, joka viihtyy asiakkaiden parissa, uskaltaa ottaa vastuuta illan ohjelmasta ja pystyy työskentelemään sujuvasti myös kiireisissä tilanteissa. Työt alkavat arvoilta joulu-tammikuussa 2026/2027, kestäen aina ruskakauden loppuun saakka n. 30.9.2027. Mitä odotamme sinulta? Aikaisempaa kokemusta tarjoilijan tehtävistä Reipasta ja oma-aloitteista työotetta Hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja Rohkeutta ja esiintymisvalmiutta pubivisojen ja karaoken vetämiseen Hyvää paineensietokykyä ja kykyä työskennellä kiireessä Suomen ja englannin kielen taitoa. Please notice that in this position fluent Finnish language skill is needed. Hyvää englannin kielen taitoa Joustavuutta ilta- ja viikonlopputöihin Tarjoamme Monipuolisen työn baarin, à la carte -tarjoilun ja ohjelmallisten iltojen parissa Mahdollisuuden työskennellä upeissa Kilpisjärven tunturimaisemissa Mukavan ja vaihtelevan työympäristön Palkkauksen sopimuksen mukaan Majoitus työpaikan puolesta kohtuullisella vuokralla Kiinnostuitko? Hienoa! Haluaisimme kuulla sinusta. Lähetä meille hakemuksesi ja CV hakujärjestelmämme kautta mahdollisimman pian. Lisääthän mukaan myös mahdollisten suosittelijoidesi yhteystiedot. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antavat Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. 0504797570, heidi-maria.viitanen@career.fi tai Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775 linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358 50 532 3775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Käsivarrentie 14205, 99490 Kilpisjärvi
Avautuu uuteen välilehteen -
Ala carte Kokki, Jänkä Resort, Ylläs
Haemme Ala Carte KOKKIA uuteen, upeaan JÄNKÄ RESORTIIN, Ylläkselle. Jänkä Resort sijaitsee koskemattoman luonnon keskellä Ylläksellä, tarjoten asiakkailleen mahdollisuuden löytää yhteyden luontoon uudella tavalla. Ylläs on ympärivuotinen matkailukohde Lapissa, jossa yhdistyy rauhallisen luonnon läheisyys sekä hiihtokeskuksen palvelut. Jänkä Resortissa asiakas saa premium-tason kokemuksen, jossa jokainen kohdataan kiireettömästi. Jänkä mindset on aitoutta, pysähtymistä ja läsnäoloa. Oletko sinä varustettu Jänkä mindsetillä ja merkityksellinen osa tulevaa tarinaamme? Jänkä Resortilla kokin työ on enemmän kuin annosten kasaamista – se on elämysten luomista, hetken huomioimista ja asiakkaiden yllättämistä pienillä yksityiskohdilla. Työ painottuu ala carte-kokin työtehtäviin, mutta toivomme työntekijöiden olevan monipuolisia osaajia, jotka ovat avoimia myös muille työtehtäville. Kokin työ voi sisältää kaikkia keittiön tarvittavia tehtäviä. Työ alkaa marraskuussa 2026 ja kestää kevätsesongin loppuun saakka, arvioidusti n. 30.4.2027 asti. Mahdollisuus myös pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Sinä olet meille se oikea, jos: sinulla on intohimo keittiötyöhön ja haluat tarjota elämyksellisen ja laadukkaan kokemuksen jokaiselle vieraalle omaat vähintään kahden vuoden työkokemuksen/koulutuksen ala carte-kokin työstä teet työsi ylpeydellä ja osaat toimia osana tiimiä kiireenkin keskellä sinulla on silmää yksityiskohdille puhut sujuvasti suomea ja englantia sinulla on hallussasi hygieniapassi ja elintarviketyöntekijän terveysselvitys Me olemme oikeita sinulle, mikäli toivot: ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana uuden luksuskohteen avauksessa laadukkaat puitteet, modernin työympäristön ja mahtavan tiimin tuen kilpailukykyisen palkan ja mahdollisuuden majoitukseen uudessa työssäsi kattavan perehdytyksen ja mahdollisuuden kehittyä alan huipulle Jos haluat tuoda osaamisesi ja sydämesi osaksi Jänkä Resort-perhettä, lähetä hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian! Liitä mukaan suosittelijasi yhteystiedot. Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Rekrytointi toteutetaan yhdessä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen, Nordic Careerin, kanssa. Lisätietoa tehtävästä Nordic Careerilla antavat: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 4797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 5323775, linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Äkäslompolo
Avautuu uuteen välilehteen -
Keikkasiivooja, Ylläs
Haemme KEIKKASIIVOOJIA mökkisiivoukseen Ylläkselle, talvikaudelle 2026-2027. Työ on osa-aikainen ja sijoittuu keskiviikko, lauantai ja sunnuntai päiville. Työpäivien pituus on keskimäärin 8h/pv. Voi tulla myös pidempiäkin päiviäkin. Työn kuvaan kuuluu mökkisiivousta pareittain Äkäslompolon alueella. Aiempaa kokemusta ei vaadita, mutta hyvä fyysinen kunto, reipas ja motivoitunut asenne ja tiimihenki on se, mitä tässä kaivataan. Lisäksi sinulla tulisi olla ajokortti. Auto on käytössä työpäivän aikana yrityksen puolelta. Kielitaitona suomi tai englanti. Palkkaus on kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen mukainen. Tässä hyvä mahdollisuus lisätöille, vaikka toisen työn tai opiskelujen/koulun ohelle! Voit olla opiskelija, eläkeläinen tai jotain siltä väliltä. Majoitus sinulla tulisi olla järjestyksessä itselläsi ja mahdollisuus kulkea sieltä työpaikalle, Äkäslompolon keskustaan. Jätäthän hakemuksen ja kerro lisätiedoissa tarkemmin mahdollisuudestasi työskennellä. Olemme sinuun yhteydessä ja kerromme lisää! Rekrtytointi tehdään yhdessä lappilaisen henkilöstöalanyrityksen Nordic Careerin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Linda Hämäläinen +358 50 5323 775 linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 4797570 heidi-maria.viitanen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Ylläs
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilijaksi Lapin talvisesonkiin 2026-2027
Haemme TARJOILIJOITA talvisesonkiin 2026–2027 Lappiin. Haemme asiakasyrityksillemme tarjoilijoita talvisesongin 2026–2027 ajalle mm. Ylläkselle, Leville, Muonioon, Inariin ja Saariselälle. Työtehtävä on monipuolinen sisältäen niin kahvila-, buffet-, à la carte- kuin baaritarjoiluakin. Työt alkavat marras-joulukuussa 2026 ja kestävät aina kevätsesongin loppuun saakka, noin maalis–huhtikuulle 2027. Toivomme sinulta koulutusta ja/tai kokemusta tarjoilijan työstä tai asiakaspalvelutyöstä ratkaisukeskeistä asennetta sekä paineensietokykyä iloista asiakaspalveluasennetta ja valmiutta monipuoliseen työnkuvaan voimassa olevaa hygienia- ja anniskelupassia suomen ja englannin kielen taitoa Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävän Lapin upeissa matkailukohteissa hyvät mahdollisuudet ammattitaidon kehittämiseen mukavan ja kansainvälisen työyhteisön majoituksen henkilöstöasunnoissa kohtuullista vuokraa vastaan kattavat henkilöstöedut Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi #joblyvibes Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi
Avautuu uuteen välilehteen -
Kokki, Lomakeskus Himmerki, Posio
Etsimme a´la carte KOKKIA Himmerkiin, Posiolle, talvikaudelle 2026-2027 Posio on yksi Lapin parhaiten varjelluista salaisuuksista — ja nyt siellä on paikka juuri sinulle. Lomakeskus Himmerki ja Hotelli Kirikeskus tarjoavat matkailijoille ja asukkaille elämyksiä ympäri vuoden Lapin ainutlaatuisissa maisemissa. Kirkkaat vesistöt, lumiset metsät ja vaarat luovat puitteet, joihin asiakkaat palaavat yhä uudelleen. Himmerkissä on yhteensä 220 vuodepaikkaa, kaksi ravintolaa ja kasvava määrä niin kotimaisia kuin kansainvälisiä vieraita. Himmerki tarjoaa asiakkailleen laadukkaita makuelämyksiä, joissa korostuvat lähiruoka, paikalliset raaka-aineet ja vastuullisuus. Työ alkaa n. 15.11.2026 ja kestää aina kevätkauden loppuun saakka, maaliskuun 2027 loppupuolelle asti. Työ pitää sisällään lähinnä ala carte-kokin tehtäviä, mutta työnkuvaan sisältyy myös muita keittiön tehtäviä. Monipuolinen työ, jossa työtä sekä Lomakeskus Himmerkissä että Hotelli Kirikeskuksella. Mitä odotamme sinulta? Aikaisempaa kokemusta ravintolakokin työtehtävistä. Joustavaa ja reipasta työotetta Hyviä tiimityöskentelytaitoja ja itsenäistä työotetta Oma-aloitteisuutta, reipasta asennetta ja intoa ravintola-alaa kohtaan. Hyvää paineensietokykyä kiireisessä ympäristössä. Sujuvaa englannin kielen taito Hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä Mitä tarjoamme sinulle? Monipuolisen työn laadukkaiden raaka-aineiden parissa Lämminhenkisen työyhteisön Hyvät henkilökuntaedut Henkilökuntamajoituksen kohtuullisella vuokralla Mahdollisuuden viettää unohtumaton talvi Lapissa Kiinnostuitko? Jos haluat viettää talven Posiolla, työskennellä kansainvälisten matkailijoiden kanssa ja olla osa Himmerkin tiimiä, lähetä meille hakemuksesi ja CV mahdollisimman pian. Hakemuksia käsitellään jo rekrytoinnin aikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Rekrytointi toteutetaan yhdessä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen, Nordic Careerin, kanssa. Lisätietoja tehtävästä antavat Nordic Careerilta: Linda Hämäläinen – puh. +358 50 5323 775 – linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen, puh. +358 504797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Himmerki 8, 97900 Posio
Avautuu uuteen välilehteen -
Kerrosvastaava, Pikku-Syöte
Hei sinä kokenut kerrosvastaava – me etsimme sinua Pikku-Syötteelle! Pikku-Syöte on uudistunut arktinen matkailukohde Syötteellä. Se on ruuhkaton helmi, jossa aito pohjoinen tunnelma on vahvasti läsnä. Nyt etsimme ammattitaitoista kerrosvastaavaa, jolla on silmää siisteydelle ja yksityiskohdille. Voisitko se olla sinä? Työstä tarkemmin: Kerrosvastaavana siivoustöiden lisäksi ohjaat ja organisoit kerrospalvelutiimin päivittäistä työtä, jaat työtehtävät ja tarkastat huoneet. Huolehdit myös siivous- ja huonetarvikkeiden tilauksista ja varastosta sekä teet tiivistä yhteistyötä vastaanoton kanssa. Työ on talvisesongin mittainen. Vakituinen työsuhde on mahdollinen. Työaika on 112,5 h / 3 vko. Työ alkaa marraskuun aikana. Majoitus järjestyy edullisesti! Mitä odotamme sinulta: Kokemusta hotellin kerrospalvelu- tai siivoustehtävistä, mieluiten vastaavan tai esihenkilön roolista. Tarkkuutta, järjestelmällisyyttä ja silmää laadulle. Kykyä ohjata tiimiä ja pitää langat käsissä kiireessäkin. Oma-aloitteisuutta ja reipasta asennetta. Hyvää englannin kielen taitoa. Mitä tarjoamme sinulle: Vastuullisen työn upeissa Syötteen maisemissa. Hyvähenkisen ja ammattitaitoisen työtiimin. Edullisen majoituksen. Mahdollisuuden vakituiseen työsuhteeseen. Kilpailukykyisen palkan. Botnia Careerin henkilökuntaedut ja tuen koko työsuhteen ajalle. Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla, ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Pikku-Syöte
Avautuu uuteen välilehteen -
Kokki, Rukapalvelu Oy
Hei sinä säpäkkä kokki – me etsimme sinua! Etsimme asiakkaallemme Rukapalvelu Oy:lle kokkia, joka tuo mukanaan oman ammattitaidon ja energian. Voisitko se olla sinä? Työstä tarkemmin: Pääset loihtimaan lounasta, aamupalaa, illallista ja grilliruokaa. Työpäiväsi koostuu ravintolan monipuolisesta ruoanvalmistuksesta sekä keittiön päivittäisistä toiminnoista. Työvuorot sijoittuvat ravintolan aukioloaikojen mukaisesti niin arkeen kuin viikonloppuun. Työtehtävä on määräaikainen talvisesongin ajan 112,5 h / 3 vkoa tunneilla. Työn aloitus mahdollisimman pian! Odotamme sinulta: Aikaisempaa kokemusta kokin työtehtävistä. Kykyä työskennellä itsenäisesti osana tiimiä. Oma-aloitteisuutta, reipasta asennetta ja intoa ravintola-alaa kohtaan. Hyvää paineensietokykyä kiireisessä ympäristössä. Valmiutta työskennellä iltaisin ja v.loppuisin. Hyvää suomen kielen taitoa. Mitä tarjoamme sinulle: Monipuolisen työn Rukan ytimessä! Kipailukykyisen palkan. Majoitus mahdollisuuden. Mahdollisuuden kehittää omaa osaamista. Botnia Careerin tue koko työsuhteen ajalle! Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla ja paikka äytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi tehtävään mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Ruka
Avautuu uuteen välilehteen -
Aamiaiskokki, Bistoria Iso-Syöte
Hei sinä aamuvirkku kokki – me etsimme sinua! Etsimme AAMIAISKOKKIA asiakkaallemme Bistoria Iso-Syötteelle! Voisitko se olla sinä? Työstä tarkemmin: Työpäiväsi koostuu laadukkaan aamiaisen valmistamisesta, esille panosta, buffetin täyttämisestä, asiakaspalvelusta sekä yleisesn siisteyden ylläpidosta. Työ on itsenäistä ja vaatii kykyä kantaa vastuuta. Jos nautit aikaisista aamuista, laadukkaasta ruoanvalmistuksesta ja asiakastyytyväisyydestä, saatat olla etsimämme henkilö! Työn aloitus marras/joulukuun aikana ja kestää sesongin loppuun. Odotamme sinulta: Aikaisempaa kokemusta (aamiais)kokin tehtävistä. Kykyä työskennellä itsenäisesti ja kantaa vastuuta. Asiakaspalvelu henkisyyttä. Organisoiti kykyä ja tehoksta työotetta. Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Mitä tarjoamme sinulle: Idyyllisen työympäristön. Hyvät henkilökuntaedut. Majoitus mahdollisuuden. Mahdollisuuden kehittää omaa osaamista. Botnia Careerin tuen koko työsuhteen ajalle! Haun eteneminen: Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi tehtävään mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Laura Rinnekangas, puh. 050 514 1250, laura.rinnekangas@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: 050 514 1250 Sähköposti: laura.rinnekangas@career.fi Sijainti: Iso-Syöte
Avautuu uuteen välilehteen -
A la carte-kokiksi Leville talvisesonkiin 2026-2027
Haemme A LA CARTE KOKKEJA Leville talvisesonkiin 2026-2027. Haemme asiakasyrityksillemme ala carte kokkeja talvisesongin 2026-2027 ajalle Leville. Työ alkaa marras-joulukuussa 2026 ja kesto on aina kevätsesongin loppuun saakka, n. maalis-huhtikuulle 2026. Vaihtoehtoisesti kevätsesongille helmikuusta-maalis/huhtikuulle 2027. Toivomme sinulta – koulutusta ja/tai kokemusta a la carte kokin työstä – reipasta ja motivoitunutta asennetta työhön – kykyä työskennellä kiireisessäkin ympäristössä – tiimityöskentelytaitoja ja oma-aloitteisuutta – hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä – suomen ja englannin kielen taitoa. Please notice in these positions we require fluent Finnish language skill. Tarjoamme sinulle – monipuolisen tehtävän – hyvät mahdollisuudet ammattitaidon kehittämiseen – mukavan työyhteisön – majoituksen henkilökunta-asunnoilla kohtuullista vuokraa vastaan – kattavat henkilöstöedut Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille saman tien. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot, kiitos! Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen, puh. +358 50 5323 775, linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Tunturitie 2, Sirkka
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilija, Wilderness Hotels, talvisesonki 2026-2027
Wilderness Hotelsin ravintoloissa pohjoinen näkyy ja maistuu lautasella. He hyödyntävät mahdollisuuksien mukaan paikallisia raaka-aineita ja hakevat inspiraatiota Lapin luonnosta ja vuodenajoista. Ravintoloiden puitteet vaihtelevat järvimaisemista tunturiluontoon, mutta yksi asia pysyy samana: halu tarjota asiakkaille laadukasta ruokaa ja lämminhenkistä palvelua. Haemme Tarjoilijoita talvisesonkiin 2026-2027 Inarin upeisiin maisemiin! Etsimme innokkaita ja asiakaspalveluhenkisiä tarjoilijoita. Tule mukaan tarjoilemaan unohtumattomia makuelämyksiä ja tunnelmaa Lapin ainutlaatuisessa ympäristössä! Wilderness Hotelleissa luontoelämykset yhdistyvät ensiluokkaiseen majoitukseen ja palveluun. Toivomme sinulta Työkokemusta tarjoilijan työtehtävistä Hygienia ja anniskelupassi ovat eduksi Suomen ja englannin kielen sujuvaa taitoa. Please notice that in this position fluent Finnish language skill is required. Intoa ja motivaatiota sekä joustavaa suhtautumista sesongin muuttuviin tilanteisiin Iloa ja hymyä asiakaspalveluun Huolehdit asiakkaiden viihtyvyydestä ja tarjoat heille korkealaatuista palvelua Työskentelet tiimin kanssa tehokkaasti ja yhteistyössä muiden osastojen kanssa. Tarjoamme sinulle Mahdollisuuden työskennellä upeassa ympäristössä Lapin luonnon keskellä. Kannustavan ja ystävällisen työilmapiirin. Mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi ja oppia uutta. Kokoaikaisen työsuhteen talvisesongille 2026-2027 Tule mukaan luomaan unohtumattomia hetkiä Wilderness Hoteissa! Rekrytointi hoidetaan yhteistyössä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen Nordic Career Oy:n kanssa. Lähetä meille hakemuksesi ja CV hakujärjestelmämme kautta mahdollisimman pian. Lisääthän mukaan myös suosittelijoidesi yhteystiedot. Lisätietoja tehtävästä antaa Heidi-Maria Viitanen puh. 0504797570, heidi-maria.viitanen@career.fi tai Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775 linda.hamalainen@career.fi Tarjoamme E-passi edun työsuhteen jatkuessa yli 5kk Työterveys Kuukausittaisia palkitsemisia Ota yhteyttä: Puhelin: +358 50 532 3775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Inarintie 2, Inari An employment services Company that has a passion for encountering people personally, kindly and with care.
Avautuu uuteen välilehteen -
Vastaanottovirkailija, Inari, talvisesonki 2026-2027
Haemme VASTAANOTTOVIRKAILIJOITA talvisesonkiin 2026–2027 Inariin. Inari on ainutlaatuinen paikka elää ja työskennellä Suomen Lapissa. Puhdas arktinen luonto, laajat erämaat, tunturimaisemat ja kirkkaat järvet ympäröivät arkea ympäri vuoden, ja alue tunnetaan niin revontulista kuin monipuolisista luontoelämyksistäkin. Kansainvälisesti tunnettu matkailukohde yhdistää Lapin luonnon, saamelaiskulttuurin ja lämminhenkisen paikallisyhteisön, tarjoten upeat puitteet ulkoiluun, elämyksiin ja luonnonläheiseen elämäntapaan. Inarissa työ ja vapaa-aika sulautuvat luontevasti yhteen – luonto alkaa kotiovelta ja kansainvälinen matkailu tuo arkeen ainutlaatuisen, kansainvälisen tunnelman. Vastaanottovirkailijana työskentelet hotellin sydämessä ja varmistat sujuvan asiakaskokemuksen alusta loppuun. Työtehtäviin kuuluvat mm. sisään- ja uloskirjaukset, varausten käsittely, asiakaspalvelu, puhelin- ja sähköpostityö sekä lisämyynti. Työt alkavat marraskuussa 2026 ja kestävät talvikauden loppuun saakka, maalis-huhtikuun 2027 loppuun. Odotamme sinulta aiempaa kokemusta ja/tai koulutusta hotellin vastaaonttotyöhön palveluhenkisyyttä, iloista asennetta ja vastuullisuutta itsenäistä työotetta ja paineensietokykyä hyviä IT-taitoja sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa (muu kielitaito katsotaan eduksesi). Please notice in this position we require fluent Finnish language skill. joustavuutta työaikojen suhteen Tarjoamme sinulle monipuolisen työn Lapin ainutlaatuisessa ympäristössä hyvät mahdollisuudet ammattitaidon kehittämiseen mukavan ja kansainvälisen työyhteisön majoituksen henkilöstöasunnoissa kohtuullista vuokraa vastaan kattavat henkilöstöedut Kiinnostuitko? Hienoa! Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen mahdollisimman pian. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilija, Saariselkä, Talvisesonki 2026-2027
Haemme TARJOILIJOITA talvikaudelle 2025-2026 SAARISELÄLLE. Saariselkä on Suomen Lapin sydämessä sijaitseva ainutlaatuinen tunturikyläyhteisö, joka tarjoaa upeat maisemat, puhdas arktinen luonto ja neljä selkeää vuodenaikaa ympäröivät arkea ympäri vuoden. Alue on yksi Suomen suosituimmista matkailukeskuksista, jossa yhdistyvät laskettelurinteet, laajat vaellusmaastot ja revontulielämykset – ja silti lähipalvelut, tiivis yhteisö ja rento tunturifiilistä on tarjolla kaikkina vuodenaikoina. Saariselällä työ ja vapaa-aika sulautuvat saumattomasti yhteen: tunturit ovat kotipihana ja elämänlaatu huippuluokkaa. Työnkuva on monipuolinen tarjoilijan työ, johon voi kuulua niin buffet- kuin ala carte-kokin työtehtäviä. Työt alkavat marras-joulukuussa 2026 ja kestävät aina kevätsesongin loppuun saakka, noin maalis-huhtikuulle 2027. Jos olet innokas, avoin ja motivoitunut sekä omaat jo aiempaa kokemusta keittiötyöstä, voit olla juuri etsimämme henkilö! Toivomme sinulta – Työkokemusta tarjoilijan työtehtävistä. – Motivaatiota ja aitoa intoa työhön! – Iloista asiakaspalveluasennetta! – Mahtavia tiimipelurin taitoja ja joustavuutta mahdollisiin muuttuviin tilanteisiin. – Hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä. – Sujuvaa englanninkielen taitoa. Tarjoamme sinulle – Kokoaikaisen työsuhteen Lapin upeissa maisemissa, Saariselällä. – Upean työkokemuksen iloisessa seurassa ja perheenomaisessa työyhteisössä. – Naurua, iloa ja hyvää mieltä työssä! Majoitus on järjestetty kohtuullista vuokraa vastaan henkilökunta-asunnoilla. Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille saman tien. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot, kiitos! Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa: Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 4797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Minna Mantovaara puh. +358 50 548 2448, minna.mantovaara@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Saariselkä
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilijaksi Kilpisjärvelle
Haemme TARJOILIJOITA Kilpisjärvelle, upeisiin maisemiin Saanan juurella ja Kilpisjärven rannalle! Haluatko työskennellä ainutlaatuisessa ympäristössä Kilpisjärven huikeiden maisemien keskellä? Työkuvaan kuuluu kaikki tarjoilijan työtehtävät, niin ala carte-tarjoilusta, baari- ja aamiaistarjoiluun. Yhtä tärkeää kuin into monipuoliseen työtehtävään ja upeaan työympäristöön, on halu asua upean luonnon keskellä Kilpisjärvellä viettäen vapaa-aikasi vaeltaen, vapaalaskien tai vaikka kalastaen! Työt alkavat marras-joulukuussa ja kesto joko talvisesongin loppuun saakka toukokuun alkuun 2027 tai syyskuun loppuun 2027. Odotamme sinulta: Kokemusta tarjoilijan tehtävistä Iloa ja intoa aitoon asiakaspalveluun Kykyä työskennellä itsenäisesti ja paineen alla Joustavuutta ja tiimityöskentelytaitoja Suomen ja englanninkielen taitoa Anniskelu- ja hygieniapassia Tarjoamme sinulle: Mahdollisuuden työskennellä ainutlaatuisessa ja luonnonkauniissa ympäristössä Perehdytyksen tehtävään Iloisen ja kannustavan työyhteisön, jossa pääset osaksi Kilpisjärven elämyksiä Majoitus järjestyy henkilökunta-asunnolla kohtuullista vuokraa vastaan Sopimuspalkan Jos tunnet vetoa tähän mielenkiintoiseen tehtävään ja uskot olevasi etsimämme tarjoilija, lähetä hakemuksesi, CV:si ja suosittelijan yhteystiedot mahdollisimman pian! Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana ja paikat täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Nordic Careerin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antavat Heidi-Maria Viitanen puh. 0504797570, heidi-maria.viitanen@career.fi tai Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775 linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358 50 532 3775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Kilpisjärvi
Avautuu uuteen välilehteen -
Ravintolavastaava, Tonttula, Hullu Poro, Levi
Haemme nyt RAVINTOLAVASTAAVAA Tonttulaan, Hullulle Porolle, Leville. Etsimme innostunutta ja palveluhenkistä ravintolavastaavaa vahvistamaan Hullu Poro Oy:n Tonttulan tiimiä Levillä! Haluatko olla mukana tuottamassa unohtumattomia elämyksiä Lapin sydämessä, työskennellen ainutlaatuisessa ympäristössä osana kannustavaa työyhteisöä? Tässä roolissa pääset kehittämään Tonttulan ravintolatoimintaa sekä tukemaan henkilöstöä arjen onnistumisissa ja palvelun laadussa. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja mahdollisuus pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Ravintolavastaavan monipuoliset vastuut Vastaat ravintolan operatiivisesta toiminnasta ja sujuvasta asiakaspalvelusta Asiakaspalautteen käsittely ja laadunvarmistus sekä palveluprosessien kehittäminen Ravintolan myynnin seuranta, tavoitteiden asettaminen ja raportointi johdolle Varastonhallinta, inventoinnit ja hävikin minimointi yhteistyössä keittiön kanssa Vastuu hygienia- ja turvallisuusvaatimusten noudattamisesta sekä lupien ja sertifikaattien ylläpidosta Osallistuminen tarjonnan suunnitteluun, kampanjoihin ja tapahtumien toteutukseen Odotamme sinulta Aikaisempaa kokemusta ravintola-alalta tai vastaavista vastuutehtävistä Positiivista ja palvelualtista asennetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja Kykyä inspiroida ja ohjata tiimiä hektisessä ympäristössä Järjestelmällisyyttä, ongelmanratkaisutaitoja ja oma-aloitteisuutta Perus IT-taidot (kassa-, raportointi- ja työvuorosuunnittelujärjestelmien käyttö) Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi Joustavuutta työaikojen suhteen – vuoroja myös iltaisin ja viikonloppuisin Hygienia- ja anniskelupassit löytyvät Mitä tarjoamme Kattavan perehdytyksen Mahdollisuuden kehittää ravintolan toimintaa ja vaikuttaa tarjoomaan Monipuolisen, vastuullisen ja itsenäisen työn dynaamisessa ympäristössä Lapin ytimessä Kannustavan, lämminhenkisen ja yhteisöllisen työyhteisön tuen Hullu Poro Oy:n laajat henkilöstöedut ja mahdollisuuden saada apua asunnon järjestämisessä Kilpailukykyisen palkan ja henkilöstöedut Mahdollisuus pitkäaikaiseen työsuhteeseen ja urakehitykseen Hullu Poro Oy:ssä Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille saman tien. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot, kiitos! Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Rekrytointi toteutetaan yhdessä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen, Nordic Careerin, kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa: Linda Hämäläinen – puh. +358 50 5323 775 – linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Minna Mantovaara puh. +358 50 548 2448, minna.mantovaara@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358 50 5323 775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Levi
Avautuu uuteen välilehteen -
Vastaanottovirkailija, Saariselkä, Talvisesonki 2026-2027
Haemme VASTAANOTTOVIRKAILIJAA talvikaudelle 2025-2026 SAARISELÄLLE. Saariselkä on Suomen Lapin sydämessä sijaitseva ainutlaatuinen tunturikyläyhteisö, joka tarjoaa upeat maisemat, puhdas arktinen luonto ja neljä selkeää vuodenaikaa ympäröivät arkea ympäri vuoden. Alue on yksi Suomen suosituimmista matkailukeskuksista, jossa yhdistyvät laskettelurinteet, laajat vaellusmaastot ja revontulielämykset – ja silti lähipalvelut, tiivis yhteisö ja rento tunturifiilistä on tarjolla kaikkina vuodenaikoina. Saariselällä työ ja vapaa-aika sulautuvat saumattomasti yhteen: tunturit ovat kotipihana ja elämänlaatu huippuluokkaa. Vastaanottovirkailijana työskentelet hotellin sydämessä ja varmistat sujuvan asiakaskokemuksen alusta loppuun. Työtehtäviin kuuluu mm. sisään- ja uloskirjaukset, varausten käsittely, asiakaspalvelu, puhelin- ja sähköpostityö sekä lisämyynti. Työt alkavat marras-joulukuussa 2026 ja kestävät talvikauden loppuun saakka, helmi-maaliskuun 2027 loppuun. Toivomme sinulta aiempaa kokemusta hotellin vastaaonttotyöstäAiempaa kokemusta hotellin vastaaonttotyöstä palveluhenkisyyttä, iloista asennetta ja vastuullisuutta itsenäistä työotetta ja paineensietokykyä hyviä IT-taitoja sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa (muu kielitaito katsotaan eduksesi) joustavuutta työaikojen suhteen Tarjoamme sinulle monipuolisen työn Lapin upeissa maisemissa, Saariselällä hyvät mahdollisuudet ammattitaidon kehittämiseen mukavan ja kansainvälisen työyhteisön majoituksen henkilöstöasunnoissa kohtuullista vuokraa vastaan Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille saman tien. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot, kiitos! Huomaathan, että käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana ja paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa: Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 4797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Minna Mantovaara puh. +358 50 548 2448, minna.mantovaara@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Saariselkä
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilija, Ylläksen Eväskori, kevätkausi 2027
Haemme nyt tarjoilijaa Ylläksen Eväskoriin tulevalle kevätsesongille. Työ sopii sinulle, jos nautit asiakaspalvelusta, vauhdikkaasta ravintolaympäristöstä ja siitä, että työpäivän aikana pääset tekemään monenlaisia tehtäviä. Ylläksen Eväskori on Äkäslompolossa sijaitseva viihtyisä pizzeria, joka tunnetaan erityisesti reilunkokoisista pizzoistaan ja rennosta Lapin tunnelmastaan. Tarjoilijana työskentelet pizzatarjoilijana. Työtehtäviisi kuuluu tarjoilun ja asiakaspalvelun lisäksi keittiön aputöitä Eväskorin puolella. Työ alkaa arviolta 15.2.2026 ja päättyy kevätkauden loputtua maalis-huhtikuussa 2027. Toivomme sinulta – Aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä – Iloista, reipasta ja asiakaslähtöistä palveluasennetta – Oma-aloitteisuutta ja kykyä tarttua erilaisiin työtehtäviin – Hygienia- ja anniskelupassia Tarjoamme sinulle – Monipuolisen ja vauhdikkaan sesonkityön Ylläksen upeissa maisemissa – Vaihtelevia työtehtäviä tarjoilusta ja asiakaspalvelusta keittiön aputöihin – Mukavan ja mutkattoman työyhteisön – Majoituksen työpaikan puolesta kohtuullista vuokraa vastaan – Mahdollisuuden nauttia Ylläksen loppukesän luonnosta ja tunturimaisemista vapaa-ajalla Kiinnostuitko? Hienoa! Jos kuulostaa siltä, että viihtyisit Ylläksen Eväskorin vauhdikkaassa porukassa, haluamme kuulla sinusta! Lähetä meille hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian. Kerrothan hakemuksessasi mille ajalle olet käytettävissä, sekä millaista kokemusta sinulla on tarjoilusta, pubityöskentelystä ja mahdollisesti karaokesta. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä lappilaisen henkilöstöalan yrityksen Nordic Careerin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570 heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775 linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Jakolantie 2, 95970 Äkäslompolo
Avautuu uuteen välilehteen -
À la carte chef / À la carte kokki Winterseason Rovaniemi
Career.fi is a Finnish staffing and recruitment company with its roots in Lapland, born from the desire to bring a better and more human approach to recruitment. We are a people-first company guided by our values: caring, kindness, courage, joy, responsibility and continuous learning. At the heart of everything we do is meeting people as people. We work wholeheartedly to help you find a job where you can thrive, feel valued and genuinely enjoy what you do. Arctic Career is looking for chefs for the winter season 2026–2027 for various restaurants, hotels and tourism destinations in Rovaniemi and the surrounding areas. We are recruiting for different types of kitchens, different levels of responsibility and employment periods of varying lengths. Whether you are a versatile chef, an experienced à la carte professional, a breakfast chef, a buffet specialist or ready to take on a more responsible role in the kitchen, we may have the right opportunity for you. We are looking for chefs with a professional attitude, good teamwork skills and the ability to keep things running smoothly even when the winter season gets busy. Previous kitchen experience is expected, and good English skills are important in our international working environments. Tell us as much as possible in your application about your experience, skills and what you are looking for this winter. Please include your availability, preferred length of employment and the types of kitchen roles you are interested in. You can also include your salary expectations and references in your application. Coming to Lapland for a season can involve more than just finding a job. We are here to help you with practical arrangements, including finding accommodation, and our Career.fi team will support you throughout the process. The better we know your skills, experience and wishes, the better we can match you with the right workplace. For more information about this opportunity, please contact us at rovaniemi@career.fi or +358 50 361 9961. Career.fi syntyi tarpeesta tuoda markkinoille parempaa työnvälitystä. Olemme lappilaislähtöinen pehmeiden arvojen henkilöstötalo. Me teemme työtä täydellä sydämellä, kunnioittaen arvojamme: välittäminen, kiltteys, rohkeus, ilo, vastuullisuus ja oppiminen. Meille ihmisten kohtaaminen ihmisinä on työmme ydin. Etsimme yhdessä sinulle työn, jota on ilo tehdä! Arctic Career etsii kokkeja talvikaudelle 2026–2027 erilaisiin ravintola-, hotelli- ja matkailukohteisiin Rovaniemelle ja lähialueille. Etsimme kokkeja erilaisiin keittiöihin, eri tasoisiin tehtäviin sekä eri mittaisiin työsuhteisiin. Voit olla monipuolinen kokki, kokenut à la carte -osaaja, aamiaiskokki, buffetin ammattilainen tai jo valmis ottamaan enemmän vastuuta keittiössä – meillä saattaa olla juuri sinulle sopiva paikka. Etsimme ammattitaitoisia ja hyvällä asenteella työskenteleviä kokkeja, jotka viihtyvät osana tiimiä ja pystyvät pitämään tekemisen hallussa myös silloin, kun talvisesonki käy kuumimmillaan. Toivomme aikaisempaa kokemusta keittiötyöstä sekä hyvää englannin kielen taitoa kansainvälisissä työympäristöissä. Kerro meille hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi, kokemuksestasi ja toiveistasi tulevan talvikauden työtehtävien suhteen. Kerro myös, milloin olet käytettävissä, kuinka pitkäksi ajaksi etsit töitä ja millaisista keittiötehtävistä olet kiinnostunut. Voit esittää hakemuksessasi myös palkkatoiveesi sekä suosittelijasi. Lappiin töihin tuleminen tarkoittaa usein muutakin kuin uuden työpaikan löytämistä. Autamme sinua myös käytännön järjestelyissä, kuten majoituksen löytämisessä, ja Career.fi tiimi kulkee tukenasi koko prosessin ajan. Mitä paremmin tunnemme osaamisesi, kokemuksesi ja toiveesi, sitä paremmin pystymme löytämään juuri sinulle sopivan työpaikan. Lisätietoja tästä työmahdollisuudesta saat ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen rovaniemi@career.fi tai puhelimitse numeroon +358 50 361 9961. Benefits E-passi edun työsuhteen kestäessä yli 5kk Kuukausittaisia palkitsemisia Työterveys Contact: Phone: 050-3619961 Email: rovaniemi@career.fi Location: Korkalonkatu 18, 3 kerros, Rovaniemi
Avautuu uuteen välilehteen -
Avoin hakemus esihenkilötehtäviin Hotelli ja Ravintola-alalle Rovaniemelle !
Haluaisitko olla osa Lapin taianomaista talvisesonkia ja johtaa huipputiimiä ainutlaatuisessa ympäristössä? Etsimme asiakkaillemme Rovaniemelle tulevalle talvikaudelle tekijöitä erilaisiin esihenkilötehtäviin, esimerkiksi ravintolan, palvelun ja matkailukohteiden esihenkilörooleihin. Jos sinulla on innostusta luoda upeaa palvelua upeissa puitteissa ja langat pysyvät käsissäsi kiireisimpinäkin hetkinä, saatat olla etsimämme henkilö! Tarjolla on vastuullisia ja monipuolisia rooleja, joissa pääset johtamaan tiimiä, kehittämään toimintaa ja luomaan asiakkaille unohtumattomia elämyksiä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Tehtävät ovat ensisijaisesti talvisesongin 2026–2027 mittaisia, mutta oikealle henkilölle voi avautua mahdollisuus myös pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Tehtävästä riippuen pääset Johtamaan yksikön päivittäistä toimintaa ja varmistamaan laadukkaan palvelun Inspiroimaan ja tukemaan tiimiäsi onnistumaan työssään Vastaamaan työvuorosuunnittelusta ja toiminnan sujuvuudesta Kehittämään asiakaskokemusta ja palvelun laatua Tekemään tiivistä yhteistyötä eri tiimien ja henkilöstön kanssa Toivomme sinulta Kokemusta esihenkilötehtävistä ravintola-, matkailu- tai palvelualalta Kykyä johtaa ihmisiä kannustavasti ja tavoitteellisesti Erinomaisia organisointi- ja ongelmanratkaisutaitoja Asiakaspalvelulähtöistä työotetta Sujuvaa englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi Valmiutta toimia kansainvälisessä ja ajoittain vauhdikkaassa toimintaympäristössä Mitä tarjoamme? Mahdollisuuden työskennellä Lapin matkailun ytimessä Kansainvälisen ja ammattitaitoisen työyhteisön tuen Kilpailukykyisen palkan sekä TES:n mukaiset lisät Mahdollisuuden majoitukseen tarvittaessa Tukea käytännön järjestelyihin ja sujuvaan arkeen paikkakunnalla Mahdollisuuden jatkaa työuraa myös sesongin jälkeen Työsuhteen kesto: pääsääntöisesti marraskuu 2026 – huhtikuu 2027 Työaika: kokoaikainen Sijainti: Rovaniemi Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävät täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Kerro hakemuksessasi, millaiset esihenkilötehtävät sinua kiinnostavat eniten. Tartu tilaisuuteen ja tule johtamaan tiimiä Lapin kiireisimmässä matkailusesongissa sekä rakentamaan elämyksiä vieraille ympäri maailmaa! Would you like to be part of Lapland’s magical winter season and lead an outstanding team in a unique environment? We are looking for professionals for a variety of supervisory and team leader roles with our clients in Rovaniemi for the upcoming winter season, for example in restaurants, customer service and tourism venues. If you are passionate about creating amazing service in amazing surroundings and you stay in control even at the busiest moments, you might be just the person we’re looking for! These are responsible and versatile roles where you will lead a team, develop operations and create unforgettable experiences for guests in an international environment. The positions are primarily for the 2026–2027 winter season, but for the right person, there may also be an opportunity for longer-term employment. Depending on the role, you will Lead the daily operations of your unit and ensure high-quality service Inspire and support your team to succeed in their work Be responsible for shift planning and smooth operations Develop the customer experience and service quality Work closely with different teams and staff What we hope you have Experience in supervisory roles in the restaurant, tourism or service industry The ability to lead people in an encouraging and goal-oriented way Excellent organisational and problem-solving skills A customer-focused approach Fluent English; other language skills are considered an advantage Readiness to work in an international and at times fast-paced environment What we offer The opportunity to work at the heart of Lapland’s tourism The support of an international and professional work community A competitive salary and supplements in accordance with the collective agreement Accommodation available if needed Support with practical arrangements and settling into everyday life in Rovaniemi The opportunity to continue your career after the season Duration: mainly November 2026 – April 2027 Working hours: full-time Location: Rovaniemi Interested? Send your application as soon as possible, as we review applications on a rolling basis and positions will be filled as soon as suitable candidates are found. Please let us know in your application which supervisory roles interest you most. Tarjoamme E-passi edun työsuhteen kestäessä yli 5kk Kuukausittaisia palkitsemisia Työterveys Ota yhteyttä: Puhelin: 040 512 7483 Sähköposti: rovaniemi@career.fi Sijainti: Korkalonkatu 18, 3 kerros, Rovaniemi An employment services Company that has a passion for encountering people personally, kindly and with care.
Avautuu uuteen välilehteen -
Kokki, Levi Restaurants, kevätsesonki 2027
Nordic Career hakee KOKKEJA Levi Restaurantsille Haluaisitko viettää talven Suomen suosituimmassa hiihtokeskuksessa ja työskennellä osana ammattitaitoista ravintolatiimiä upeissa tunturimaisemissa? Levi Restaurants on osa Oy Levi Ski Resort Ltd -konsernia ja vastaa Levin laadukkaista rinneravintolapalveluista. Haemme nyt kokkeja talvi- ja kevätsesonkiin 2026-2027 Sivakkaan ja Draiviin. Ravintola Sivakka sijaitsee Levin Etelärinteillä South-tuolihissin vieressä ja palvelee laskijoita ja muita ulkoilijoita rennossa rinneravintolaympäristössä. Sivakan keittiössä valmistetaan erityisesti laskupäivään sopivia burgereita sekä päivän keittoa, ja ravintolan yhteydessä Café Nietos tarjoaa kahvilatuotteita ja pientä suolaista. Draivi sijaitsee Levin Koillisrinteillä, Levi Six -tuolihissin ala-asemalla, aivan rinteiden ja tunturimaisemien äärellä. Draivin keittiössä valmistetaan talvikaudella à la carte -annoksia, kuten pizzoja ja päivän keittoa. Kokille työ tarjoaa vauhdikkaan ympäristön, jossa laadukkaat annokset valmistetaan suoraan rinteistä saapuville asiakkaille. Kokkina olet tärkeä osa asiakkaiden ravintolakokemusta. Vastaat laadukkaiden ja maistuvien annosten valmistamisesta, huolehdit ruoan tasalaatuisuudesta ja esillepanosta sekä siitä, että keittiö toimii sujuvasti myös kiireisimpinä hetkinä. Kevätkauden työt alkavat arviolta helmikuussa 2027 ja jatkuvat aina kauden loppuun saakka n. 30.4.2027. Toivomme sinulta Aikaisempaa kokemusta kokin työstä Reipasta ja motivoitunutta asennetta työhön Kykyä työskennellä myös kiireisissä tilanteissa laadukkaasta ruokatuotteesta tinkimättä Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, Please notice in this positions fluent Finnish language skill is mandatory Hygieniapassia ja elintarviketyöntekijän terveysselvitystä Tarjoamme sinulle Määräaikaisen työsuhteen talvisesongille Suomen suosituimpaan hiihtokeskukseen Mahdollisuuden kehittää osaamistasi osana ammattitaitoista ravintolatiimiä Kannustavan työyhteisön, jossa tehdään yhdessä laadukasta ruokaa Tarvittaessa yhteismajoituksen Levin alueella kohtuulliseen hintaan Monipuoliset henkilöstöedut Kiinnostuitko? Hienoa! Haluaisimme kuulla sinusta. Lähetä meille hakemuksesi, CV sekä palkkatoiveesi mahdollisimman pian. Lisääthän hakemukseesi myös suosittelijoiden yhteystiedot. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävät heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä henkilöstöalan yrityksen Nordic Careerin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antavat: Heidi-Maria Viitanen, puh. +358 504797570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen, puh.+358 5323775, linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Tunturitie 2, Sirkka
Avautuu uuteen välilehteen -
Leipuri, Sahanlahti Resort, Puumala, kesä 2027
Haemme nyt LEIPURIA Sahanlahti Resortin tulevaan kesäsesonkiin 2027 Puumalaan. Sahanlahti Resort on perheomisteinen, ympäri vuoden palveleva matkailukohde Saimaan rannalla Puumalassa. Sahanlahteen tullaan hyvän ruoan, viihtyisän majoituksen, järviluonnon ja lämminhenkisten kohtaamisten vuoksi. Vieraina on niin lomailijoita, juhlaseurueita kuin yritysryhmiä Suomesta ja maailmalta. Sahanlahdessa halutaan, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja saa mukaansa syyn palata. Ruoka on Sahanlahden sydän. Keittiössä lähiruoka tarkoittaa lähiseudun tuottajia, sesongin raaka-aineita ja omin käsin tekemistä. Lautasille päätyvät lähijärvien kalat, metsien sienet ja marjat sekä lähitilojen parhaat antimet. Sahanlahdessa arvostetaan raaka-aineiden alkuperää, selkeitä makuja ja huolellista käsityötä. Kolme erilaista ravintolaa – maisemaravintola Koskivahti, avotuliravintola Pajapirtti ja kesäravintola Rantamakasiini – tarjoavat monipuolisen ympäristön kokin työhön. Pajapirtin avotuli-illallinen valittiin Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa 2026. Sahanlahdessa ollaankin saavutuksesta ylpeitä ja halutaan jatkaa ruokatuotteemme kehittämistä yhdessä osaavan tiimin kanssa. Leipurina vastaat mm. maukkaan leipätuotteen ja pizzapohjan valmistuksesta sekä muista suolaisista ja makeista leivottavista. Työt alkavat toukokuun 2027 lopussa ja kestävät aina syyskuun loppuun saakka. Työ alkaa aamuyön tunteina. Kokoaikainen työ. Toivomme sinulta Työkokemusta leipurin työtehtävistä Hygieniapassia Suomen ja englanninkielen taitoa Intoa ja motivaatiota sekä itsenäistä otetta työntekoon Joustavuutta ja paineensietokykyä Valmiutta aikaisiin herätyksiin! Oma auto työmatkan kulkemiseen Tarjoamme sinulle Kokoaikaisen työsuhteen upeissa Saimaan maisemissa! Kilpailukykyisen palkkauksen Työkokemuksen, jota arvostetaan jatkossa Mahdollisuuden majoittua kohtuullista korvausta vastaan Puumalassa Hyvät henkilökuntaedut Kiinnostuitko? Hienoa! Tuskin maltamme odottaa, että kuulemme sinusta. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian. Lisääthän myös suosittelijan yhteystiedot. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Nordic Careerilla: Heidi-Maria Viitanen puh. +358 50 479 7570, heidi-maria.viitanen@career.fi Linda Hämäläinen puh. +358 50 532 3775, linda.hamalainen@career.fi Ota yhteyttä: Puhelin: +358505482448 Sähköposti: minna.mantovaara@career.fi Sijainti: Lietvedentie 830, 52200 Puumala
Avautuu uuteen välilehteen -
Tarjoilijoita keikkatöihin Rovaniemelle / Waiters for extra shifts
Oletko kiinnostunut tarjoilukeikoista Rovaniemellä? Etsimme eri tasoisia tarjoilijoita ja ravintola-alan osaajia keikkatöihin Rovaniemen alueelle. Tarjolla on erilaisia työmahdollisuuksia hotelleissa, ravintoloissa ja tapahtumissa – yksittäisistä vuoroista pidempiin keikkajaksoihin. Etsimme niin kokeneita ravintola-alan ammattilaisia kuin uransa alkuvaiheessa olevia tekijöitä. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti: millaista kokemusta sinulla on millaiset tarjoilutehtävät sinua kiinnostavat milloin olet käytettävissä millaista työtä etsit ja kuinka paljon haluaisit työskennellä kielitaitosi sekä mahdolliset ravintola-alan passit ja kortit Mainitse myös, jos sinulla on erityistä osaamista esimerkiksi à la carte -tarjoilusta, fine diningista, baarityöstä, aamiaisesta, buffetista, tapahtumista tai vuorovastaavan/esihenkilön tehtävistä. Kerro meille, mitä osaat ja millaisia keikkoja juuri sinä etsit – me pyrimme löytämään sinulle sopivia työmahdollisuuksia. Jätä hakemuksesi ja tule mukaan meidän keikkaporukkaan Rovaniemelle! 😊 Are you interested in waiter shifts in Rovaniemi? We are looking for waiters and hospitality professionals with different levels of experience for extra and temporary shifts in the Rovaniemi area. Opportunities are available in hotels, restaurants and events – from individual shifts to longer periods of work. We welcome applications from both experienced hospitality professionals and people who are still building their careers in the industry. In your application, please tell us as much as possible about: your previous experience the type of waiter or hospitality work you are interested in your availability what kind of work you are looking for and how much you would like to work your language skills and any relevant certificates Please also mention if you have particular experience in areas such as à la carte service, fine dining, bartending, breakfast service, buffet service, events or shift leader/supervisory positions. Tell us what you can do and what kind of shifts you are looking for – we’ll do our best to match you with suitable opportunities. Send us your application and join our team of hospitality professionals in Rovaniemi! 😊 The better we know you, your strengths and your wishes, the better we can match you with the right workplace. For more information about this opportunity, please contact us at rovaniemi@career.fi or +358 50 361 9961 Benefits Kuukausittaisia palkitsemisia Työterveys Contact: Phone: 050 3619961 Email: rovaniemi@career.fi Location: Korkalonkatu 18, 3 kerros, Rovaniemi An employment services Company that has a passion for encountering people personally, kindly and with care.
Avautuu uuteen välilehteen -
Avoin hakemus Hotelli- ja ravintola-alan esihenkilö
Etsitkö uutta? Kaipaatko uusia haasteita uusien työtehtävien parista? Haluatko kiivetä uudelle huipulle? Avoin hakemus on hyvä keino löytää uusia työmahdollisuuksia. Kerrot sillä meille, että sinulla on haku päällä ja etsit uusia työmahdollisuuksia. Meillä Nordic Careerilla tehdään jatkuvasti aktiivista työtä, että oikeat tekijät ja työpaikat kohtaavat. Avoimen hakemuksen kautta pääset Career- yhteisöön, jolle tarjoamme ensimmäisenä töitä. Kysyvälle töitä löytyy! Tällä hakemuksella voit osoittaa mielenkiintosi juuri HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN ESIHENKILÖN avoimia työmahdollisuuksia kohtaan Lapissa. Lapin matkailu- ja hiihtokeskuksissa on monipuolisesti esihenkilöiden, kuten RAVINTOLAPÄÄLLIKÖN, KEITTIÖMESTARIN, VASTAANOTTOPÄÄLLIKÖN ja KERROSHOIDON VASTAAVAN töitä tarjolla tunnetuilla asiakasyrityksillämme ympäri Lappia. Työllistyä voit toiveesi mukaan joko sesonkityöhön tai ympärivuotisesti vakituiseen työsuhteeseen. Lapin kesäsesonki kestää kesäkuulta aina syyskuun loppuun saakka ja talvisesonki alkaa puolestaan marraskuulta ja kestää aina toukokuun alkuun saakka. Jotta pystymme parhaiten löytämään erilaisia työmahdollisuuksia juuri sinulle, täytä lomake mahdollisimman tarkasti ja liitä mukaan myös CV. Yhteisömme kautta olet aina ensimmäisten hakijoiden joukossa kuulemassa uusista työmahdollisuuksistamme. Aloitetaan yhteinen polku kohti sinun uutta työtä. Tee avoin hakemus jo tänään ja me otamme sinuun yhteyttä pian! Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Tunturitie 2, Sirkka
Avautuu uuteen välilehteen -
Avoin hakemus, Tunturi-Lappi
Etsitkö uutta? Kaipaatko uusia haasteita uusien työtehtävien parista? Avoin hakemus on hyvä keino löytää itselleen uusia työmahdollisuuksia. Kerrot sillä meille, että sinulla on haku päällä ja etsit uusia työmahdollisuuksia. Meillä Nordic Careerilla tehdään jatkuvasti aktiivista työtä, että oikeat tekijät ja työpaikat kohtaavat. Avoimen hakemuksen kautta pääset Nordic Career- yhteisöön, jolle tarjoamme ensimmäisenä töitä. Kysyvälle töitä löytyy! Tällä hakemuksella voit osoittaa mielenkiintosi juuri Tunturi-Lapin työmahdollisuuksia kohtaan! Lapin matkailu- ja hiihtokeskuksissa on monipuolisesti matkailu-, ravintola- ja hotellialan työpaikkoja tarjolla niin kesä- kuin talvisesonkeihin sekä ympärivuotisesti. Työllistyä voi myös lyhyempään, esimerkiksi vain joulusesongin pätkään! Paikkoja avoinna ja majoituskin löytyy mm. seuraavissa kohteissa: Saariselkä, Muonio, Ylläs, Levi , Inari, Hetta ja Kilpisjärvi. Myös muille toimialoille Lapissa kaivataan työntekijöitä, joten voit rohkeasti laittaa hakemuksen lisätietoihin omat kiinnostuksen kohteesi! Etsit sitten itsellesi uutta työpaikkaa, väliaikaista työtä, lisäkoulutusta tai uraa, tarjoamme sinulle räätälöityjä ratkaisuja. Jotta pystymme parhaiten löytämään erilaisia työmahdollisuuksia juuri sinulle, täytä lomake mahdollisimman tarkasti ja liitä mukaan myös CV. Yhteisömme kautta olet aina ensimmäisten hakijoiden joukossa kuulemassa uusista työmahdollisuuksistamme. Aloitetaan yhteinen polku kohti sinun uutta työtä. Tee avoin hakemus jo tänään ja me otamme sinuun yhteyttä pian! Ota yhteyttä: Puhelin: +358505323775 Sähköposti: linda.hamalainen@career.fi Sijainti: Tunturitie 2, Sirkka
Avautuu uuteen välilehteen -
Yövastaanottovirkailija Rovaniemelle
Yön rauhallisin tekijä – sinua etsitään Rovaniemellä! Etsimme asiakkaillemme YÖVASTAANOTTOVIRKAILIJOITA Rovaniemelle ja sen ympäristöön. Asiakkaamme ovat tunnettuja ja arvostettuja hotelleja sekä lomakohteita, joissa pääset palvelemaan matkailijoita ympäri maailmaa – keskellä Lapin ainutlaatuista matkailusesonkia. Tarjolla on useita eri mahdollisuuksia vakituisesta työsuhteesta määräaikaiseen sesonkityöhön, kerro meille toiveesi, niin etsitään sinulle sopivin! Työstä tarkemmin: Yövastaanottovirkailijana olet hotellin kasvot silloin, kun muu talo nukkuu. Työhösi kuuluu asiakkaiden sisään- ja uloskirjaukset, yöraportoinnin hoitaminen, talon turvallisuudesta ja rauhallisuudesta huolehtiminen sekä pienet valmistelevat tehtävät, kuten esimerkiksi aamiaisen esivalmistelut. Työ on itsenäistä, mutta et jää yksin, sinut perehdytetään tehtävään huolella. Mitä odotamme sinulta? Palveluhenkistä ja vastuullista työotetta Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja rauhallista suhtautumista yllättäviinkin tilanteisiin Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa – muu kielitaito katsotaan eduksi Aiempaa kokemusta vastaanotontyötehtävistä Eduksesi on kokemus yötyöstä Mitä tarjoamme? Työn arvostetuissa ja tunnetuissa Lapin matkailun kohteissa Sinulle sopivan työsuhteen – vakituisesta sesonkityöhön Palkkauksen työehtosopimuksen mukaisesti Arctic Careerin työntekijänä sinusta pidetään huolta koko työsuhteen ajan. Meille voit aina piipahtaa pullakahveille, jos jokin mietityttää – tai ihan muuten vain! Ainutlaatuisen näköalapaikan Lapin matkailun sydämeen – revontulet kaupan päälle! Kiinnostuitko? Jätä hakemus! Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi hakujärjestelmämme kautta mahdollisimman pian! Tarjoamme E-passi edun työsuhteen kestäessä yli 5kk Kuukausittaisia palkitsemisia Työterveys Ota yhteyttä: Puhelin: +358503619961 Sähköposti: rovaniemi@career.fi Sijainti: Korkalonkatu 18 C 3, Rovaniemi
Avautuu uuteen välilehteen
Miten voimme palvella hotelli-, ravintola- ja matkailualan yrityksiä?
Tällä alalla henkilöstötarve elää asiakkaiden mukana. Viikonloppuisin varausaste nousee, tapahtuma tuo paikkakunnalle lisää asiakkaita tai matkailusesonki moninkertaistaa työntekijätarpeen. Ja vaikka taustalla olisi kuinka kiire, asiakkaalle palvelun pitää toimia. Autamme löytämään työntekijöitä sekä nopeasti muuttuviin tilanteisiin että pidempiaikaisiin tarpeisiin.
Kun sesonki lähestyy
Talvi-, kesä- ja tapahtumasesongit näkyvät nopeasti henkilöstötarpeissa. Mitä aikaisemmin rekrytoinnit saadaan käyntiin, sitä paremmat mahdollisuudet on löytää sopivat tekijät.
Kun asiakaskokemus syntyy ihmisistä
Monelle asiakkaalle vastaanottovirkailija, tarjoilija, opas tai kokki on tärkeä osa koko palvelukokemusta. Siksi työntekijän valinnassa ratkaisee usein paljon muukin kuin työkokemus.
Kun tekijöitä tarvitaan paljon yhtä aikaa
Matkailu- ja ravintola-alalla rekrytoinnit tapahtuvat usein sesonkeihin valmistautuessa. Autamme tavoittamaan hakijoita laajemmin ja hallitsemaan suurempiakin rekrytointikokonaisuuksia.
Kun vuoroihin tarvitaan lisää tekijöitä
Sairastuminen tai äkillinen asiakasmäärän kasvu näkyy nopeasti työvuorossa. Henkilöstövuokrauksen kautta omaa porukkaa voidaan vahvistaa silloin, kun lisäkäsiä tarvitaan.

Palvelut hotelli-, ravintola- ja matkailualan yrityksille

Henkilöstövuokraus

Rekrytointi

HR- ja asiantuntijapalvelut

Koulutukset

JobMatch-henkilöarviointi

KV-palvelut
Kerro, miten voimme auttaa!
Laura Rinnekangas

Etsitkö tekijää vai
uutta työtä?
Me yhdistämme oikeat ihmiset ja oikeat mahdollisuudet – paikallisesti ja aidosti ihmisiä kuunnellen.