Asiakaspalvelu ja myynti

Asiakaspalvelussa ja myynnissä jokainen kohtaaminen vaikuttaa siihen, millaisen kuvan asiakas saa yrityksestä ja palaako hän uudelleen. Autamme löytämään tekijöitä asiakaspalveluun, myymälöihin, kauppoihin, puhelin- ja chat-palveluun, vastaanottoihin, myyntiin sekä asiakkuuksien hoitoon ja esihenkilötehtäviin.

Kuvassa Nordic Careerin Heidi-Maria palvelee asiakkaita.

Avoimet työpaikat

Näin autamme löytämään asiakaspalvelun ja myynnin osaajat

Asiakaspalvelussa ja myynnissä henkilöstötarve voi muuttua nopeasti. Yhteydenotot lisääntyvät, uusi palvelukanava avataan, myyntitavoitteet kasvavat tai vuorosta puuttuu tekijä. Samalla laadusta ei voi tinkiä, koska asiakas huomaa sen heti. Löydämme tekijöitä sekä pysyviin tehtäviin että vaihteleviin ja kausiluonteisiin tarpeisiin.

Kun palvelun pitää toimia ruuhkassakin

Kun yhteydenottoja tulee enemmän kuin tiimi ehtii hoitaa, asiakaskokemus kärsii nopeasti. Henkilöstövuokrauksella saat osaavia tekijöitä juuri silloin, kun tarve on suurin.

Kun myynti tarvitsee tekijöitä, jotka saavat aikaan tulosta

Hyvää myyjää ei aina tunnista ansioluettelosta. Kartoitamme, millaista myyntiä tehtävä vaatii, esimerkiksi uusasiakashankintaa, asiakkuuksien hoitoa tai myymälämyyntiä, ja etsimme tekijän, jonka vahvuudet sopivat juuri teidän tarpeeseen.

Kun tarvitaan oikeat vuorovaikutustaidot

Asiakaspalvelussa ja myynnissä ratkaisee usein se, miten ihminen kohtaa toisen. Haastattelujen ja JobMatch-henkilöarvioinnin avulla varmistamme, että tekijällä on tehtävään sopivat vuorovaikutustaidot ja palveluasenne.

Kun haluatte ulkoistaa hallinnollista työtä

Huolehdimme hakemusten käsittelystä, yhteydenpidosta hakijoihin, haastatteluiden koordinoinnista, sopimusasioista, työehdoista ja muista käytännön vaiheista. Sinä voit keskittyä oman liiketoimintasi pyörittämiseen. 

Career.fi:n asiantuntija työskentelee asiakkaiden ja työnhakijoiden hyväksi.

Palvelut asiakaspalvelun ja myynnin osaajien löytämiseen

Kerro, miten voimme auttaa!

Kuvassa on Laura Rinnekangas, Botnia Careerin asiakkuuspäällikkö.

Laura Rinnekangas

Oulu ja lähialueet
Kuvassa Nordic Careerin yrittäjä Minna Mantovaara

Minna Mantovaara

Lappi
Kuvassa Iiris Risto, Arctic Careerin hr- ja myyntipäällikkö, joka vastaa horeca-liiketoiminnasta Rovaniemen alueella.

Iiris Risto

Rovaniemi ja lähialueet
Kuvassa Heidi Alariesto Careerin kasvujohtaja.

Heidi Alariesto

Koko Suomi
Career.fi:n asiantuntijat työskentelevät yhdessä asiakkaiden ja työnhakijoiden parhaaksi.

Etsitkö tekijää vai
uutta työtä?

Me yhdistämme oikeat ihmiset ja oikeat mahdollisuudet – paikallisesti ja aidosti ihmisiä kuunnellen.