syntyi tarpeesta tuoda markkinoille parempaa työnvälitystä. Olemme henkilöstötalo, jonka toiminta pohjautuu pehmeisiin arvoihin, sillä uskomme, että henkilöstöalalla ihmisten tulee olla kaiken keskiössä. Tätä tavoitetta palvelevat pehmeät arvomme, joita ovat välittäminen, ilo, kiltteys, vastuullisuus, oppiminen ja rohkeus.
Alalla, jota hallitsevat isot kansalliset konsernit, meidän kilpailuvaltti on olla ketterä ja paikallinen yritys. Me emme halua kulkea volyymien perässä vaan haluamme tarjota aitoa kumppanuutta yrityksille sekä suunnitella työntekijöille pidempää urapolkua pätkätöiden sijasta.
Perustimme ensiksi Arctic Careerin Rovaniemelle, ja ensimmäisen tilikautemme aikana jo kaksi tytäryhtiötä, Kittilään ja Ouluun. Voisi sanoa, että yritys perustettiin, mutta konserni tuli puolittain vahingossa. Hyvien ihmisten kanssa työskennellessä, asiat etenevät omalla painollaan jouhevasti. Se, mistä voimme olla ylpeitä, on, että konsernimme on perustettu ilman ulkopuolista sijoittajarahaa.
Konsernimme tarinan voi nimetä myös ”hyvien ihmisten kautta kasvuun”-tarinaksi. Sillä olemme kasvaneet ja laajentuneet, siten, että kohdatessamme ihmisiä, jotka ovat jakaneet yrityksemme arvot olemme lähteneet tavoillemaan kumppanuutta. Tahdoimme luoda mallin, jossa konserniamme johdetaan “alhaalta ylöspäin” eli paikalliset yrittäjämme ovat osakkeenomistajia sekä hallituksen jäseniä omissa yksiköissään.
Kun olimme perustaneet Arctic Careerin, tuli Hannu Romppasen kanssa puhetta siitä, että hän olisi kiinnostunut yrittäjyydestä myös henkilöstöalalla. Hannulla on kesäisin puutarha-alan yritys, Kaukosen Puutarha. Sovimme riskittömästä toiminnan aloittamisesta siten, että alkuun Hannu tulisi meille työsopimuksella töihin. Tavoitteena oli perustaa Kittilään yhteisomisteinen yritys siinä vaiheessa, kun toiminta kantaa.
Hannu aloitti syyskuussa 2022 meillä työt. Matkailusesongin avauduttua meille, käynnistimme tammikuussa 2023 Nordic Career Oy:n. Käynnistysvaiheessa yhdeksi perustajaksi tuli mukaan myös Minna Mantovaara, joka oli Hannun vanhoja kollegoita vuosien takaa.
Loimme yritykselle yhteisomistajuus mallin, joka ohjaa toimintaa paikallisuudesta käsin. Hannu ja Minna toimivat yhdessä Nordic Careerin paikallisyrittäjinä.
Sini Setälä on Heidin entinen työkaveri vuosilta 2016-2017 kesäduuni ajoilta. Kun käynnistimme Rovaniemen toiminnan, oli selvää, että jollain aikataululla etenemme Ouluun. Sini oli kiinnostunut tulemaan osaksi tarinaa.
Sini aloitti tammikuussa. Teimme markkinatutkimusta ja myyntiä. Työntekijöiden ja asiakasyritysten sopimukset tehtiin alkuun Arctic Careerin kanssa. Kun saimme tietyt myyntitavoitteet, ja kannattavuusluvut, perustimme Ouluun oman yhtiön. Tämä tapahtui nopeammin kuin odotimme, eli jo toukokuussa 2023 perustimme Botnia Career Oy:n. Sini toimii Botnian paikallisyrittäjänä.
Konsernimme periaatteet ovat seuraavat:
- Jokainen yhtiössä toimiva sitoutuu arvoihimme, jotka ovat kiltteys, ilo, vastuullisuus ja välittäminen
- Career-konserni on alhaalta ylöspäin ohjautuva, jossa paikalliset toimijat ohjaavat toimintaa, ovat kippareita
- Mieluummin vähemmän ja laadukkaasti
- Olemme demokraattisia ja avoimia toiminnassamme
- Alueen avainhenkilöt saavat tukea mm. markkinointiin, palkanmaksuun ja myyntiin konsernilta
Mahdollisille uusille Career-toimijoille muutama hyvä syy tulla mukaan!
- Eri tytäryhtiöillä on lupa erikoistua, toimia eri painotuksilla, olla oman näköisiään. Suomi on iso maa, jossa on paikkakunnilla oma identiteettinsä ja erilaisia elinkeinorakenteita. Ei siis ole mitään järkeä olettaa, että sama toimintatapa on paras kaikkialla.
- Jokaisella on oma paikallinen brändinsä, emme ole yksi vaan monta erilaista ja niin samanlaista yhdessä.
- Meillä on konsepti, tuki, rakenne, upea läpinäkyvä brändi. Olemme aidosti yhdessä yrittäjiä ja autamme sinua menestymään!
- Saat lakineuvontaa ja työehtosopimusneuvontaa, palkanmaksuun tuen ja järjestelmät
- Osallistumme yhteiskunnalliseen toimintaan esim. yrittäjäjärjestön, kauppakamarin ja/tai Henkilöstöala ry:n kautta
- Riskitön vaihtoehto. Aloitetaan toiminta emoyhtiön kautta, saat palkan heti alusta alkaen ja perustaan yritys, kun tietty asiakaskunta on hankittu ja homma kantaa.
Perustajajäsenet kertovat
”Tämä oli mun haave ja halu monia vuosia. Kun palikat oli kohdallaan niin pakkohan se oli toteuttaa!”.
“Oli hyvä ja luottavainen olo hypätä tähän tiimiin tekemään asiaa jota rakastaa!”
“Koettiin, että henkilöstöala kaipaa joukkoonsa yritystä, jolla on pehmeät arvot, jotka ohjaavat koko toimintaa.”